Hero
Piirla x Freedomly
Haastattelussa Piirlan markkinointikoordinaattori, Nina Virolainen: miksi ja miten markkinointitiimi voi menestyä palkkaamalla freelancerin?
B2B
Asiakastarina

Piirla: älykkään ulkoistamisen edelläkävijä

Pääsimme haastattelemaan <a>Piirlan</a> markkinointikoordinaattoria, Nina Virolaista. Piirla on johtava kotimainen ajopiirturituotteiden asiantuntija ja maahantuoja, joka on erikoistunut ajoneuvojen turvallisuutta parantaviin jälkiasenteisiin lisävarusteisiin.

Piirlan markkinointitiimiä voi kuvailla tietynlaiseksi ulkoistamisen edelläkävijäksi. Poiketen perinteisestä mallista, jossa markkinointi rakentuu pitkälti in-house tiimin ja ulkoisten toimistokumppanuuksien varaan, Piirla on jo pitkään hyödyntänyt myös freelance-osaamista.

Taitavana markkinointikoordinaattorina Nina on tunnistanut tietyt haasteet markkinoinnin ulkoistamisessa. Kun aikataulu on kiireellinen ja tavoitteet ovat korkealla, kommunikoinnin tulee olla saumatonta ja nopeaa.

"Tietyissä tehtävissä on parempi työskennellä yhden taitavan osaajan kanssa, kuin esimerkiksi ison toimiston kanssa, jolloin asiaan reagoiminen on usein nopeampaa ja työn laatu sekä tyyli pysyvät yhtenäisenä," Nina toteaa.Nina VirolainenMarkkinointikoordinaattori, Piirla Oy

Kommunikointi, nopeus ja tiivis yhteistyö markkinoinnin ulkoistamisen keskiössä

Piirla on jo pitkään tehnyt yhteistyötä useiden eri kumppanien ja toimijoiden kanssa. Markkinoinnin ulkoistaminen on siis heille tuttua, mutta mikä saa heidät onnistumaan?

Kun strategia ja koordinointi lähtevät sisältä, on helpompi ulkoistaa

Piirlalla on pieni markkinointitiimi, joka toimii erittäin tehokkaasti. Strategiseen päätöksentekoon ja suunnitteluun voi osallistua yhdessä myös muut tiimit ja yrityksen johto. Kun suunnitelmat ja tarpeet ovat selkeitä, tiettyjen erikoisosaamista vaativien tehtävien ulkoistaminen onnistuu kätevästi.

"Työstän paljon asioita esimerkiksi tuotevastaavien kanssa. Heillä on tärkeää tietoa asiakaskentästä, ja minä puolestaan tuon markkinoinnin näkökulman. Tämän jälkeen työ on pitkälti koordinointia, sillä ulkoistamme paljon eri osa-alueita."

Reagointinopeus ja suoraviivainen kommunikointi avainasemassa

Kuten useimmilla markkinointitiimeillä, myös Piirlalla tarpeita nousee esiin nopealla varoitusajalla. Kun tarve on tiedossa, ja tiimillä on suora yhteys osaajaan, projektin eteenpäin vieminen onnistuu kivuttomasti.

"Mielestäni helppous kuvastaa parhaiten koko tätä teidän palvelua ja prosessia. Aloitimme kommunikoimaan freelancerin kanssa Slackin kautta, josta saamme nopeasti yhteyden toisiimme. Vaihdamme viestejä saman päivän sisällä, joka on ollut erinomaista, sillä joidenkin toimijoiden kanssa kommunikointi voi viedä useita päiviä."Nina VirolainenMarkkinointikoordinaattori, Piirla Oy

Matalan kynnyksen ja tiiviin yhteistyön merkitys yhteistyökumppania valitessa

Jokainen markkinointitiimi on joskus ollut tilanteessa, jossa projekti ei etene tarpeeksi sukkelasti. Syy voi olla esimerkiksi aikataulujen yhteensovittamisessa, tai äkillisesti vaihtuvassa kokoonpanossa.

Etenkin graafisen suunnittelun tehtävissä, johon Nina palkkasi apua Freedomlysta, on suuri merkitys tiiviillä ja suoraviivaisella yhteistyöllä.

"Kaipasimme joustavaa yhteistyömallia ja sellaista osaajaa, jonka puoleen on helppo kääntyä. Halusimme löytää monipuolisen graafikon, johon voimme luottaa. Näin brändi-ilme pysyy varmasti samana ja uusien tehtävien aloittaminen on tarpeeksi tehokasta”, Nina kertoo."

Mietitkö freelancerin palkkaamista?
Esittelemme tehtävään sopivat osaajat veloituksetta

Yhteenveto Piirlan ja Freedomlyn yhteistyöstä

Piirlan ja Freedomlyn yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja tästä kuuluu iso kiitos ennen kaikkea Ninalle ja Freedomlyn ammattitaitoisille freelancereille.

Nina kertookin, kuinka joustavaa työskentely on ollut heidän palkkaamansa freelancerin kanssa: <b>"On myös kiitettävä Anniinaa siinä mielessä, että hän on hirveän joustava ja ottautuu asioihin tosi nopeasti. Joskus muiden toimijoiden kanssa voi kestää päiviäkin, että asioihin reagoidaan."</b>

Yhteistyön tulokset
  • Ajansäästö tilanteeseen parhaiten sopivan osaajan löytämisessä
  • Suoraviivainen ja nopea prosessi osaajan kanssa
  • Taitava graafikko, jonka avulla on saavutettu entistä yhtenäisempi brändi-ilme
Lisää aikaa tai osaamista tiimillesi?
Contact
Miikka Salminen, CEO
miikka@freedomly.io
+358 45 268 2218
Ota yhteyttä tai varaa tapaaminen chatin kautta - esittelemme sinulle sopivat vaihtoehdot ja osaajat veloituksetta.