>Digimarkkinoinnin freelancerit>Muu digitaalinen markkinointi

Muu digitaalinen markkinointi

Muu digitaalinen markkinointi
Kuinka se toimii
15 tulosta
Olen kunnianhimoinen ja luovasta työstä innostuva tehopakkaus, joka nauttii ihmisten kanssa työskentelystä sekä yhteistyön hedelmien kasvattamisesta vastuullisella otteella. Olen sosiaalinen, innokas ja luova, mutta myös äärimmäisen hyvä kuuntelemaan ja ottamaan vastaan toiveita tai kehitysideoita asiakkailta tai kumppaneilta. Pidän siitä, että voin työskennellä ja tehdä päätöksiä vapaasti sekä itsenäisesti. Tiedän myös, että vapaus lisää vastuuta ja tuo vastuu on oltava valmis kantamaan. Tämä sopii minulle hyvin ja teen työni aina niin, että voin seistä sen takana ja kantaa vastuun valinnoistani sekä tuloksesta. Taloushallinnon parissa työskentely on myös auttanut ymmärtämään mm. tulosvastuullisuutta työskentelyssä. Tiedostan, ettei kukaan meistä ole täydellinen. En koe olevani sitä siis itsekään. Tämän vuoksi olenkin valmis ottamaan vastaan vinkkejä tai apua ja kehitysideoita niin esihenkilöiltä, asiakkailta kuin tiimitovereiltanikin. Siitäkin huolimatta, että teen parhaani ja voin rehellisesti seistä työni takana, olen aina halukas kehittämään itseäni. Mielestäni koskaan ei voi tulla täysin valmiiksi. Pidän tätä eteenpäin vievänä ajatuksena niin minulle yksilönä kuin myös yritykselle, jossa työskentelen. Tiimipelaajana olen vahva ja muut huomioon ottava tekijä. Otan tiimissä helposti vetovastuun ja teen kaikkeni, jotta tiimi yhdessä voisi onnistua parhaalla tavalla. Olen hyvä ihmistuntija ja tiimityössä hyödynnän mielelläni tätä ominaisuutta. Löydän tiimin jäsenten yksilölliset vahvuudet ja kannustan jokaista hyödyntämään omia vahvuuksiaan sekä toimimaan tehtävissään niiden mukaan. Mielestäni tiimi toimii parhaiten silloin kun jokainen saa mahdollisuuden omien vahvuuksien hyödyntämiseen yhteisen maalin saavuttamiseksi. Markkinointiviestinnän ja erityisesti digimarkkinoinnin parissa työskentely on ollut minulle mielekästä sekä mukavan haastavaa. Pidän siitä, kun pääsen luomaan yritykselle oman äänensävyn ja tuottamaan viestintää sen mukaisesti auttaen yritystä eteenpäin. Vaikka olenkin heittäytyvä persoona, osaan luoda suunnitelmia sekä toimia niiden mukaisesti. Viimeisin suuri työni on ollut luoda markkinointistrategia kasvavalle monikansalliselle yritykselle. Keväällä käymäni Jyväskylän yliopiston koulutukset vastuullisuudesta sekä hiilijalanjäljen laskennasta auttoivat minua perehtymään lisää vastuullisuusasioihin ja kestävään kehitykseen. Nämä molemmat seikat ovat minulle hyvin lähellä sydäntä ja toivonkin voivani tulevaisuudessa työskennellä tavalla tai toisella erityisesti vastuullisuuteen liittyvien teemojen parissa auttaen myös työnantajaani kehittymään sen parissa.
Artikkelien kirjoittaminen
B2B-markkinointi
B2C-markkinointi
Brändikonsultointi
Brändin kehittäminen
Brändin hallinta
Brändistrategia
Markkinointistrategia
Digitaalinen markkinointi
Google Ads
Markkinointisuunnitelma
Olen markkinoinnin ammattilainen, jolla on noin seitsemän vuoden kokemus markkinoinnista ja saman verran taustaa myynnistä. Osaamiseni kattaa laajasti B2B-markkinoinnin sisällöistä, somesta ja verkkosivuista kampanjoihin, mainontaan, videoihin ja webinaareihin. Olen ennen kaikkea tekijä. Suunnittelen, mutta tartun myös itse toimeen ja vien sovitut asiat maaliin. Myyntitaustani ansiosta katson markkinointia aina osana liiketoimintaa: tekemisellä pitää olla tavoite ja tarkoitus. Freelancerina voin ottaa vastuulleni yksittäisen projektin tai hypätä pidemmäksi aikaa osaksi yrityksen arkea ja markkinointia.
B2B-markkinointi
Digitaalinen markkinointi
Hakukonemarkkinointi
Hakukoneoptimointi
Inbound-markkinointi
Liidien generointi
Markkinointiautomaatio
SEO-sisällöntuotanto
Sähköpostiautomaatio
Sisältömarkkinointi
Somemarkkinointi
Tuotemarkkinointi
SEO-strategia
Mainostekstit
Kasvuhakkerointi
A/B-testaus
Markkinointistrategia
Sisältöstrategia
Esitteen suunnittelu
Podcast-tuotanto
Canva
LinkedIn Ads
Meta Business Suite
Meta Ads
ChatGPT
Claude
Claude Code
Google Ads
Google Analytics
CapCut
DaVinci Resolve
WordPress
Mailchimp
MailerLite
ActiveCampaign
Markkinoinnin osaaja
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
  • Aina ilmainen kartoitus
  • Vie vain pari minuuttia
Tavoite. Toiminta. Ihmiset. Asenne. Minullla on yrittäjämäinen, tavoitteellinen asenne kasvuyrityksen kehittämiseen. Monipuolinen kokemus ja ymmärrys markkinointiviestinnästä sekä käytännön kokemus ja näkemys kasvun johtamisesta ja digimarkkinoinnista. Autan kasvuhakuisten yritysten perustajia ja johtajia saavuttamaan tavoitteet kasvumarkkinoinnilla. Tuen johtoa ja tiimejä organisoitumisessa, muutoksissa ja projekteissa riippumattomana konsulttina tai osa-aikaisena/ulkoistettuna markkinointipäällikkönä, kun: Etsit kokenutta tekijää vastaamaan kokonaisuudesta tai esim. digimainonnasta, Tarvitset sparrausta ja ulkoista näkemystä, Tunnistat kasvuun liittyvän haasteen tai ongelman, Etsit vetäjää projektiin tai muutoshankkeeseen, Sisäiseltä tiimiltä puuttuu osaamista tai kaistaa, Kriisi, muutostilanne tai henkilövaihdos yllättää, Rekrytointi on vaikeaa tai hidasta. Minusta saatte yrittäjähenkisen, kaupallisesti ajattelevan monipuolisen osaajan ja mutkattoman ulkoistetun CMO:n. Suhtaudun intohimoisesti brändeihin, asiakaskokemukseen ja kasvumarkkinointiin – sen johtamiseen ja tekemiseen. Monipuolinen yli 15 vuoden kokemus markkinointiviestinnästä eri toimialoilta auttaa ymmärtämään ostokäytttäytymistä, sen murrosta sekä monikanavaisen markkinoinnin vaikuttavuutta lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Arvostan selkeitä ja kunnianhimoisia liiketoiminnan tavoitteita (OKR) ja markkinoinnin KPI-mittareita, jotka auttavat pitämään fokuksen oikeissa asioissa. Työskentelen tiiviisti päivittäin ja viikottain yhteisten tavoitteiden ja tulosten parissa liiketoiminnan ja myynnin kasvattamiseksi. Seuraan päivittäin numeroita, mutta olen aina kiinnostunut asiakkaan ajattelusta ja käyttäytymisestä numeroiden takana. Mainostoimisto- ja startup -taustani ansiosta uskon myös ennakkoluulottomiin ideoihin ja nopeasti käytäntöön vietäviin systemaattisiin kokeiluihin, jotka ovat linjassa pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa. Kykenen työskentelemään itsenäisesti, pienissä tiimeissä ja ulkoisten kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa. Työkaverina en jätä kaveria pulaan ja osaan viedä asiat ja hommat sujuvasti maaliin. Hahmotan laajat kokonaisuudet, syy-seuraus -suhteet ja pystyn hallitsemaan useita kehitysprojekteja päivittäisen tekemisen ohessa. Tutustutaan ja keskustellaan, miten voin kasvattattaa myyntiä ja raivata kasvun esteitä.
Digitaalinen markkinointi
Brändin kehittäminen
Kasvuhakkerointi
Projektinhallinta
Brändistrategia
Somemarkkinointi
Somemainonta
B2C-markkinointi
B2B-markkinointi
Web-analytiikka
Konversio-optimointi
Viestintästrategia
Markkinointistrategia
Google Ads
ActiveCampaign
LinkedIn Ads
Meta Ads
Canva
WordPress
Trello
ChatGPT
Google Analytics
Mailchimp
Semrush
Squarespace
Osa-aikainen markkinointipäällikkö | Fractional CMO