Somemainonta

Saavuta yleisösi tehokkaasti somemainonnan avulla. Tutustu parhaisiin sosiaalisen median mainonnan asiantuntijoihin.
Kuinka se toimii
57 tulosta
Hei! Olen Johanna, markkinointialan yrittäjä. Olen erikoistunut maksettuun mainontaan, sosiaalisen median sisällöntuotantoon sekä brändimarkkinointiin. Olen työskennellyt yrittäjänä yli 5 vuotta, jonka aikana olen kasvattanut asiakaskuntaani itse nollasta lähes 100 eri brändin kanssa työskentelyyn - suurin osa asiakkaistani tulee suositusten kautta. Vahvuuteni on brändin mukaisen, tyylikkään ja mieleenpainuvan sisällöntuotannon lisäksi tuloksellisen digimainonnan tekemisessä eri alustoilla. Hallitsen isojakin kokonaisuuksia, joka on brändien kanssa työskennellessä tärkeää. Työskentelen paljon isojen yritysten sekä brändien, tai sellaisiksi haluavien kanssa. Minulle on luontaista toimia osana isoakin markkinointitiimiä. Vahvuuteni on brändityössä, ja asiakkaitani usein yhdistääkin joko iso tai tunnettu brändi tai halu olla sellainen. Yrittäjänä olen työskennellyt muun muassa seuraavien tehtävien parissa: Brändi-ilmeet sosiaaliseen mediaan, Brändimarkkinointi digitaalisissa kanavissa (brändin tunnettuuden lisääminen, myynnin lisääminen), Hakukoneoptimoidut tekstit verkkosivuille (tekstini ovat päässeet Googlen kärkeen), Tuloksellinen maksettu Pinterest / Meta / Google / Youtube mainonta, Visuaalisesti harkitut julkaisut, mainokset ja ilmeet, Instagram, Pinterest, Tiktok -sisällöntuotanto, Videot ja kuvat sosiaaliseen mediaan, Squarespace-verkkosivujen suunnittelu ja kehitys alusta loppuun, Hakukoneoptimointi, Tekstilogot ja brandbookit, Sisällöntuotanto (blogit, nettisivut, some, mainokset), Dataan perustuva markkinointi ja sisällöntuotanto, Markkinointistrategiat, Uutiskirjemarkkinointi, Analytiikka ja raportointi, Konsultointi yrittäjille sekä markkinointihenkilöille, UGC-mainosvideot, Muut mainonnan admin työt sekä markkinoinnin johtaminen yrityksissä. Strateginen suunnittelu, ajanhallinta, ongelmanratkaisu, sopeutumiskyky ja joustavuus ovat itselleni luontaisia asioita, joiden parissa työskentelen päivittäin. Saat minusta kumppanin, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Asiakkaanani on paljon isoja ja tunnettuja brändejä, mutta teen mielelläni myös töitä pienempien yritysten kanssa. Asiakkaitani: Bo LKV, Balmuir, Kvik, Puustelli, Scandic, Bronda, Farang, Gaijin, Ventuno, Levain, Zervant, Lempi kodinhoito, Voiveljet Oy, Kuopion Kaupunki, Nordic It Solutions, Hermandia Collection. Jos yrityksellesi harkittu visuaalinen ilme ja tuloksellinen markkinointi on millään tavalla osa strategiaa - olen todennäköisesti oikea kumppani sinulle. :) Yritykseni työllistää lisäksi toisenkin sisällöntuottajan, joten lähestythän rohkeasti myös isommissa projekteissa ⏤ meiltä löytyy resurssit myös isompien kokonaisuuksien toteuttamiseen. Jutellaan pian lisää! ⏤ Johanna K
Sisällöntuotanto
Sosiaalisen median sisällöt
Artikkelien kirjoittaminen
Hakukoneoptimointi
Somemainonta
Markkinointistrategia
Verkkosivujen suunnittelu
Myyntitekstien kirjoittaminen
Virtuaaliassistentti
Yritysilme
Canva
Klaviyo
ChatGPT
Google Ads
Meta Ads
Pinterest Ads
Google Business Profile
Somemarkkinointi
IN ENGLISH BELOW 👇 🇫🇮 Moikka! Olen Annsofie, brändisuunnitteluun erikoistunut luova markkinointikumppani, joka on omistautunut auttamaan yrityksiä löytämään oman äänensä ja visuaalisen ilmeensä kilpailun keskellä neuromarkkinointia ja käyttäytymistiedettä hyödyntäen.  Palveluihini kuuluvat: brändisuunnittelu, markkinointimateriaalien suunnittelu, somemarkkinointi, graafinen suunnittelu, verkkosivujen suunnittelu. Moderni digitaalinen läsnäolo on olennainen osa yrityksen ja brändin menestystä. Yhdistän työssäni luovuuden, markkinointipsykologian ja strategisen ajattelun tuottaakseni brändikonsepteja, jotka eivät ainoastaan erotu massasta, vaan myös vaikuttavat tunteisiin ja päätöksentekoon. Luon brändeille visuaalisia identiteettejä, joissa heijastuu yrityksen ydinarvot ja tarina. Sosiaalialan kokemukseni tukee tätä työtä: ymmärrän ihmismieltä ja käyttäytymistä syvällisesti, mikä auttaa luomaan tarinoita ja brändiviestintää, joka resonoi aidosti kohderyhmän kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä, niin rakennetaan yhdessä brändi, joka jää mieliin. 🇬🇧 Hi! I'm Annsofie, a creative marketing partner specializing in brand design with a focus on marketing psychology and neuromarketing. I help businesses find their voice and visual identity in a competitive market by applying insights from human behavior and decision-making. My services include: Brand design, Marketing material design, Social media marketing, Graphic design, Website design. A modern digital presence is essential for a brand’s success. I combine creativity, strategic thinking, and marketing psychology to produce brand concepts that not only stand out but also influence emotions and decisions. I create visual identities that reflect a company’s core values and story. My background in social work further strengthens this approach: I have a deep understanding of human behavior, enabling me to craft stories and brand communications that truly resonate with your target audience. Reach out and let’s build a brand that leaves a lasting impression.
Brändin kehittäminen
Brändistrategia
Brändäys
Somemarkkinointi
Digitaalinen markkinointi
Graafinen suunnittelu
Verkkosivujen suunnittelu
Adobe Photoshop
Adobe Illustrator
Vaikuttavaa somemarkkinointia / Social Media Marketing
Hei! Olen Johanna, markkinointialan yrittäjä. Olen erikoistunut maksettuun mainontaan, sosiaalisen median sisällöntuotantoon sekä brändimarkkinointiin. Olen työskennellyt yrittäjänä yli 5 vuotta, jonka aikana olen kasvattanut asiakaskuntaani itse nollasta lähes 100 eri brändin kanssa työskentelyyn - suurin osa asiakkaistani tulee suositusten kautta. Vahvuuteni on brändin mukaisen, tyylikkään ja mieleenpainuvan sisällöntuotannon lisäksi tuloksellisen digimainonnan tekemisessä eri alustoilla. Hallitsen isojakin kokonaisuuksia, joka on brändien kanssa työskennellessä tärkeää. Työskentelen paljon isojen yritysten sekä brändien, tai sellaisiksi haluavien kanssa. Minulle on luontaista toimia osana isoakin markkinointitiimiä. Vahvuuteni on brändityössä, ja asiakkaitani usein yhdistääkin joko iso tai tunnettu brändi tai halu olla sellainen. Yrittäjänä olen työskennellyt muun muassa seuraavien tehtävien parissa: Brändi-ilmeet sosiaaliseen mediaan, Brändimarkkinointi digitaalisissa kanavissa (brändin tunnettuuden lisääminen, myynnin lisääminen), Hakukoneoptimoidut tekstit verkkosivuille (tekstini ovat päässeet Googlen kärkeen), Tuloksellinen maksettu Pinterest / Meta / Google / Youtube mainonta, Visuaalisesti harkitut julkaisut, mainokset ja ilmeet, Instagram, Pinterest, Tiktok -sisällöntuotanto, Videot ja kuvat sosiaaliseen mediaan, Squarespace-verkkosivujen suunnittelu ja kehitys alusta loppuun, Hakukoneoptimointi, Tekstilogot ja brandbookit, Sisällöntuotanto (blogit, nettisivut, some, mainokset), Dataan perustuva markkinointi ja sisällöntuotanto, Markkinointistrategiat, Uutiskirjemarkkinointi, Analytiikka ja raportointi, Konsultointi yrittäjille sekä markkinointihenkilöille, UGC-mainosvideot, Muut mainonnan admin työt sekä markkinoinnin johtaminen yrityksissä. Strateginen suunnittelu, ajanhallinta, ongelmanratkaisu, sopeutumiskyky ja joustavuus ovat itselleni luontaisia asioita, joiden parissa työskentelen päivittäin. Saat minusta kumppanin, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Asiakkaanani on paljon isoja ja tunnettuja brändejä, mutta teen mielelläni myös töitä pienempien yritysten kanssa. Asiakkaitani: Bo LKV, Balmuir, Kvik, Puustelli, Scandic, Bronda, Farang, Gaijin, Ventuno, Levain, Zervant, Lempi kodinhoito, Voiveljet Oy, Kuopion Kaupunki, Nordic It Solutions, Hermandia Collection. Jos yrityksellesi harkittu visuaalinen ilme ja tuloksellinen markkinointi on millään tavalla osa strategiaa - olen todennäköisesti oikea kumppani sinulle. :) Yritykseni työllistää lisäksi toisenkin sisällöntuottajan, joten lähestythän rohkeasti myös isommissa projekteissa ⏤ meiltä löytyy resurssit myös isompien kokonaisuuksien toteuttamiseen. Jutellaan pian lisää! ⏤ Johanna K
Sisällöntuotanto
Sosiaalisen median sisällöt
Artikkelien kirjoittaminen
Hakukoneoptimointi
Somemainonta
Markkinointistrategia
Verkkosivujen suunnittelu
Myyntitekstien kirjoittaminen
Virtuaaliassistentti
Yritysilme
Canva
Klaviyo
ChatGPT
Google Ads
Meta Ads
Pinterest Ads
Google Business Profile
Pinterest Sisällöntuotanto & Mainonta
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
  • Aina ilmainen kartoitus
  • Vie vain pari minuuttia
Minulla on laaja kokemus digitaalisesta markkinoinnista ja viestinnästä. Olen tehnyt kaikkea nettisivujen visuaalisen ilmeen luomisesta, sisältöjen luomiseen ja maksullisten somekampanjoiden optimoimiseen. Erikoisosaamistani on markkinoinnin prosessien suunnittelu ja tehostaminen sekä erilaisten monimutkaisten kokonaisuuksien visualisoiminen ja jäsentäminen. Esimerkkeinä mainittakoot ostajapersoonien ja ostopolkujen määrittely, strategiakuvitukset ja inbound-markkinoinnin strategiat. Olen todellinen generalisti, olen työskennellyt sekä IT-alalla että kulttuurialalla ja minulla pysyy erilaiset kokonaisuudet hyvin hyppysissä. Työskentelyssäni painotan vahvasti visuaalisuutta, ja tavoitteiden määrittely sekä niiden mittaaminen ovat itsestäänselvä osa prosessia. Minulle on tärkeää ymmärtää asiakkaan tarpeet syvällisesti. Palveluihini kuuluvat: Markkinointisuunnitelma. Laadin kokonaisvaltaisia markkinointisuunnitelmia tarpeidesi mukaan. Suunnitelma voi sisältää esimerkiksi ostajapersoonien määrittelyn, kanavavalinnat ja kampanjoiden suunnittelun. Se voi kattaa myös sosiaalisen median ja sisältömarkkinoinnin toimenpiteitä, markkinoinnin automaation rakentamisen sekä sopivien työkalujen valinnan. Tavoitteena on luoda selkeä ja toimiva digitaalinen kokonaisuus, joka tukee yrityksesi liiketoimintatavoitteita., Digimarkkinointi. Voin toimia tukenasi digimarkkinoinnin toteutuksessa ja viedä käytäntöön markkinointisuunnitelman mukaisia toimenpiteitä. Yhteistyö voi olla jatkuvaa — esimerkiksi muutaman tunnin viikkotyö — tai projektiluontoista, jolloin rakennan markkinoinnin perustan ja opastan sinua markkinoinnin toteuttamisessa ja tehostamisessa., Verkkosivujen visuaalisen ilmeen suunnittelu: Luon visuaalisen ilmeen käyttäjäystävällisen, hakukoneoptimoidulle verkkosivustolle, joka pohjautuu yrityksesi brändiin ja liiketoimintatavoitteisiin. Voin suunnitella sinulle täysin uuden verkkosivuston ilmeen tai freesata olemassa olevaa., Sosiaalinen media: Suunnittelen ja toteutan sosiaalisen median kampanjoita Meta-alustoilla, sisältäen sekä orgaanista että maksettua mainontaa. Hoidan myös päivittäistä sosiaalisen median sisällöntuotantoa ja hallinnointia. Voin luoda erilaisia pohjia yrityksesi käyttöön.. Puhun suomea, ruotsia ja englantia, ja olen työskennellyt sujuvasti monikielisessä ympäristössä jo vuosia. Voin auttaa myös käännös- ja lokalisointitehtävissä sekä toteuttaa monikielistä markkinointia. Näiden parissa olen työskennellyt viimeiset 7+ vuotta: Digitaalisen markkinoinnin strategia ja toteutus, Inbound-markkinointi, Ostajapersoonat ja asiakaspolut, Markkinoinnin automaatio, CRM-hallinta ja sähköpostimarkkinointi (esim. HubSpot), Verkkosivujen suunnittelu ja hakukoneoptimointi (WordPress, Wix, Webflow, Squarespace), Sisältöstrategia ja sisällöntuotanto (sosiaalinen media, verkkosivut, blogit, uutiskirjeet, mainokset), Brändin visuaalinen ilme, Visuaalinen viestintä, Sosiaalisen median kampanjat ja sisällöntuotanto (Meta-alustat), Maksettu mainonta (Meta-alustat, Google), Strategiakuvitukset, Käännöstyöt ja lokalisointi (suomi, ruotsi, englanti).
Digitaalinen markkinointi
Somemarkkinointi
Verkkosivujen suunnittelu
Brändäys
Markkinointistrategia
Markkinointiautomaatio
Web-analytiikka
Sosiaalisen median sisällöt
Hakukoneoptimointi
Graafinen suunnittelu
Kääntäminen
Meta Ads
HubSpot
WordPress
Webflow
Wix
Adobe Photoshop
Adobe Illustrator
Somemarkkinointi