417 tulosta
Hei! Olen Johanna, markkinointialan yrittäjä. Olen erikoistunut maksettuun mainontaan, sosiaalisen median sisällöntuotantoon sekä brändimarkkinointiin. Olen työskennellyt yrittäjänä yli 5 vuotta, jonka aikana olen kasvattanut asiakaskuntaani itse nollasta lähes 100 eri brändin kanssa työskentelyyn - suurin osa asiakkaistani tulee suositusten kautta. Vahvuuteni on brändin mukaisen, tyylikkään ja mieleenpainuvan sisällöntuotannon lisäksi tuloksellisen digimainonnan tekemisessä eri alustoilla. Hallitsen isojakin kokonaisuuksia, joka on brändien kanssa työskennellessä tärkeää. Työskentelen paljon isojen yritysten sekä brändien, tai sellaisiksi haluavien kanssa. Minulle on luontaista toimia osana isoakin markkinointitiimiä. Vahvuuteni on brändityössä, ja asiakkaitani usein yhdistääkin joko iso tai tunnettu brändi tai halu olla sellainen. Yrittäjänä olen työskennellyt muun muassa seuraavien tehtävien parissa: Brändi-ilmeet sosiaaliseen mediaan, Brändimarkkinointi digitaalisissa kanavissa (brändin tunnettuuden lisääminen, myynnin lisääminen), Hakukoneoptimoidut tekstit verkkosivuille (tekstini ovat päässeet Googlen kärkeen), Tuloksellinen maksettu Pinterest / Meta / Google / Youtube mainonta, Visuaalisesti harkitut julkaisut, mainokset ja ilmeet, Instagram, Pinterest, Tiktok -sisällöntuotanto, Videot ja kuvat sosiaaliseen mediaan, Squarespace-verkkosivujen suunnittelu ja kehitys alusta loppuun, Hakukoneoptimointi, Tekstilogot ja brandbookit, Sisällöntuotanto (blogit, nettisivut, some, mainokset), Dataan perustuva markkinointi ja sisällöntuotanto, Markkinointistrategiat, Uutiskirjemarkkinointi, Analytiikka ja raportointi, Konsultointi yrittäjille sekä markkinointihenkilöille, UGC-mainosvideot, Muut mainonnan admin työt sekä markkinoinnin johtaminen yrityksissä. Strateginen suunnittelu, ajanhallinta, ongelmanratkaisu, sopeutumiskyky ja joustavuus ovat itselleni luontaisia asioita, joiden parissa työskentelen päivittäin. Saat minusta kumppanin, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Asiakkaanani on paljon isoja ja tunnettuja brändejä, mutta teen mielelläni myös töitä pienempien yritysten kanssa. Asiakkaitani: Bo LKV, Balmuir, Kvik, Puustelli, Scandic, Bronda, Farang, Gaijin, Ventuno, Levain, Zervant, Lempi kodinhoito, Voiveljet Oy, Kuopion Kaupunki, Nordic It Solutions, Hermandia Collection. Jos yrityksellesi harkittu visuaalinen ilme ja tuloksellinen markkinointi on millään tavalla osa strategiaa - olen todennäköisesti oikea kumppani sinulle. :) Yritykseni työllistää lisäksi toisenkin sisällöntuottajan, joten lähestythän rohkeasti myös isommissa projekteissa ⏤ meiltä löytyy resurssit myös isompien kokonaisuuksien toteuttamiseen. Jutellaan pian lisää! ⏤ Johanna K
UGC-sisällöntuotanto
Olen sosiaalisen median yrittäjä, jolla on vahva kokemus sosiaalisen median markkinoinnista. Taustallani on työskentely somemarkkinoinnin parissa matkailualan yrityksessä, minkä jälkeen olen toiminut yrittäjänä UGC-sisällöntuotannon ja somemanageroinnin parissa. Yhdistän työssäni strategisen somemarkkinoinnin osaamisen ja luovan sisällöntuotannon, minkä ansiosta pystyn tuottamaan sisältöä, joka ei ole pelkästään visuaalisesti laadukasta, vaan myös yrityksen tavoitteita tukevaa. Teen inspiroivia ja aidon tuntuisia UGC-videoita sekä somemanagerointia eri alojen yrityksille – oli kyseessä yksittäinen projekti tai pidempi yhteistyö.
UGC-sisältöä sosiaaliseen mediaan
Hei! Olen Elli, sisällöntuotannon, sosiaalisen median ja markkinoinnin tehomimmi. Markkinoinnista ja sisällöntuotannosta minulla on kattavaa kokemusta jo seitsemän vuoden ajalta, niin palkkatöistä markkinointiassistenttina kuin täyspäiväisenä yrittäjänäkin. Erikoisosaamistani ovat visuaaliset somekonseptoinnit, brändit ja niiden hallinta sosiaalisessa mediassa, markkinointi- ja somesuunnitelmat ja sometilien taktinen kasvattaminen. Hallitsen myös loistavasti hakukonemainonnan sekä somemainonnan. Sisällöntuotto sujuu luontevasti käytännössä kaikkiin kanaviin; Instagram, TikTok, Facebook, nettisivut, Youtube ja LinkedIn, jokaiseen kanavaan sopivalla tavalla. Omaksun helposti asiakkaideni brändit, ja osaan kameleontin lailla tuottaa kunkin asiakkaan näköistä sisältöä. Käytössäni on monet tutuimmat editointiohjelmat, kuten Lightroom, PhotoShop ja Premiere sekä laadukas ja laaja kuvauskalusto. Asun Tampereella, mutta liikun helposti asiakastöiden perässä ympäri Suomea.
Sisällöntuotanto
Etsitkö tarinasi sanoittajaa, brändisi kuvittajaa tai mainontasi kirkastajaa? Olen markkinoinnin ammattilainen ja työskentelen päätoimisesti b2b markkinointisuunnittelijana Suomen suurimmassa asumisen kohderyhmämediassa. Päätyöni ohella toimin graafisena suunnittelijana, sisällöntuottajana, taidemaalarina sekä laulajana. Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi (Bachelor of Business Administration) sekä graafinen suunnittelija. Olen suorittanut tradenomin tutkintoni englanniksi ja pystyn tuottamaan sisältöä helposti myös englannin kielellä. - Tuotan sisältöä brändisi mukaisella puhetyylillä niin verkkosivuille, blogitekteihin, asiantuntija-kirjoituksiin tai vaikka referenssitarinoihin. Jos haluat, etsin sisällön ja brändisi mukaisia kuvituksia tekstin yhteyteen. - Suunnittelen yrityksellesi brändi-ilmeen (värit, kuvamaailma, fontit) ja logon. Voin myös auttaa verkkosivujesi ilmeen suunnittelussa. WordPress Elementor on minulle tuttu työkalu, jonka avulla olen tehnyt tyylikkäitä ja toimivia verkkosivuja. - Luon huomiota herättäviä digi- tai printtimainoksia ja tarvittaessa mietin mainosten sisällön ajatustesi pohjalta. - Maalaan erittäin mielelläni toimistosi seinälle takuulla uniikkia taidetta toiveitasi mukaillen. - Tulen tilaisuuteesi laulamaan kitaristin säestämänä. Meillä on kokemusta on niin isoista lavoista kuin yksityistilaisuuksista. Mukana tulee PA-laitteet ja värivalot. Hyppään innolla uusiin projekteihin ja asioiden hoitaminen ammattitaidolla on minulle kunnia-asia. Annan mielelläni lisää tietoja ja toimitan referenssejä kaikista töistäni, joten ollaan yhteydessä!
Mieleenpainuvaa sisällöntuotantoa
Hei! Olen Johanna, markkinointialan yrittäjä. Olen erikoistunut maksettuun mainontaan, sosiaalisen median sisällöntuotantoon sekä brändimarkkinointiin. Olen työskennellyt yrittäjänä yli 5 vuotta, jonka aikana olen kasvattanut asiakaskuntaani itse nollasta lähes 100 eri brändin kanssa työskentelyyn - suurin osa asiakkaistani tulee suositusten kautta. Vahvuuteni on brändin mukaisen, tyylikkään ja mieleenpainuvan sisällöntuotannon lisäksi tuloksellisen digimainonnan tekemisessä eri alustoilla. Hallitsen isojakin kokonaisuuksia, joka on brändien kanssa työskennellessä tärkeää. Työskentelen paljon isojen yritysten sekä brändien, tai sellaisiksi haluavien kanssa. Minulle on luontaista toimia osana isoakin markkinointitiimiä. Vahvuuteni on brändityössä, ja asiakkaitani usein yhdistääkin joko iso tai tunnettu brändi tai halu olla sellainen. Yrittäjänä olen työskennellyt muun muassa seuraavien tehtävien parissa: Brändi-ilmeet sosiaaliseen mediaan, Brändimarkkinointi digitaalisissa kanavissa (brändin tunnettuuden lisääminen, myynnin lisääminen), Hakukoneoptimoidut tekstit verkkosivuille (tekstini ovat päässeet Googlen kärkeen), Tuloksellinen maksettu Pinterest / Meta / Google / Youtube mainonta, Visuaalisesti harkitut julkaisut, mainokset ja ilmeet, Instagram, Pinterest, Tiktok -sisällöntuotanto, Videot ja kuvat sosiaaliseen mediaan, Squarespace-verkkosivujen suunnittelu ja kehitys alusta loppuun, Hakukoneoptimointi, Tekstilogot ja brandbookit, Sisällöntuotanto (blogit, nettisivut, some, mainokset), Dataan perustuva markkinointi ja sisällöntuotanto, Markkinointistrategiat, Uutiskirjemarkkinointi, Analytiikka ja raportointi, Konsultointi yrittäjille sekä markkinointihenkilöille, UGC-mainosvideot, Muut mainonnan admin työt sekä markkinoinnin johtaminen yrityksissä. Strateginen suunnittelu, ajanhallinta, ongelmanratkaisu, sopeutumiskyky ja joustavuus ovat itselleni luontaisia asioita, joiden parissa työskentelen päivittäin. Saat minusta kumppanin, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Asiakkaanani on paljon isoja ja tunnettuja brändejä, mutta teen mielelläni myös töitä pienempien yritysten kanssa. Asiakkaitani: Bo LKV, Balmuir, Kvik, Puustelli, Scandic, Bronda, Farang, Gaijin, Ventuno, Levain, Zervant, Lempi kodinhoito, Voiveljet Oy, Kuopion Kaupunki, Nordic It Solutions, Hermandia Collection. Jos yrityksellesi harkittu visuaalinen ilme ja tuloksellinen markkinointi on millään tavalla osa strategiaa - olen todennäköisesti oikea kumppani sinulle. :) Yritykseni työllistää lisäksi toisenkin sisällöntuottajan, joten lähestythän rohkeasti myös isommissa projekteissa ⏤ meiltä löytyy resurssit myös isompien kokonaisuuksien toteuttamiseen. Jutellaan pian lisää! ⏤ Johanna K
Blogitekstit

Sosiaalisen median sisällöntuotanto
Moikka, olen Julius Valjakka, videotuottaja. Autan yrityksiä ja yrittäjiä luomaan omannäköistä, omaperäistä ja erottuvaa videosisältöä TikTokiin ja muualle someen. Taidot / järjestelmät, joita osaan käyttää: Videokuvaus ja editointi: Adobe Premiere Pro, CapCut, SoMe - kanavat: TikTok, YouTube, Instagram, Facebook, Graafinen osaaminen: Canva, Adobe Photoshop, Lightroom, Tekoäly: ChatGPT. Asiakkaita keiden kanssa olen tehnyt töitä: B2C-yritykset: Naturli, Foodora, Fotonordic, Superhood, K-Supermarket Tripla, B2B-yritykset: Glue Collaboration, Vapaus, Euformatics, IDR, Markkinointitoimistot: Advance B2B, Sherpa, Shook Digital, Sisällöntuottajat: Aurikatariina, Pakkaussuunnittelija Outi, Suomen Vakuuttavin Mimmi. Jos tarvitset lyhyitä tai pidempiä videoita joilla saadaan tuloksia, erotutaan massasta ja näytetään pirun pätevältä, ota ihmeessä yhteyttä!
Pikkasen parempia UGC-videoita (TikTok, IG)
Moikka! Olen Emma ja työskentelen freelancesisällöntuottajana. Autan sinua monipuolisesti sisällöntuotannossa. Olen apunasi myös silloin, kun haluat tuottaa sisältösi itse, mutta kaipaat ammattilaista oikolukemaan ja hiomaan viestisi, jotta ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Minulla on useamman vuoden työkokemus viestinnän ja markkinoinnin tehtävistä. Työtehtäviini on kuulunut mm. monikanavaista sisällöntuotantoa, hakukoneoptimointia ja asiakasviestintää. Työssäni olen saanut erityisesti kiitosta kirjoitustaidostani, yhteistyökyvystäni ja itsenäisestä työotteestani. Huolehdin siitä, että sisällöt kiinnostavat sekä lukijoita että hakukoneita ja laitan virkkeisiin pilkut paikoilleen. Tartun mielelläni itselleni uusiin aiheisiin ja teen monimutkaisistakin asioista helposti ymmärrettäviä. Palveluihini kuuluu: 🌸 monikanavainen sisällöntuotanto 🌸 sisältöjen oikoluku, kielenhuolto ja hakukoneoptimointi 🌸 sisältösuunnitelmat. Tartun mielelläni myös laajempiin viestinnän ja markkinoinnin kokonaisuuksiin. Olipa apukäsien tarve pieni tai suuri, ole yhteydessä, kun tarvitset luotettavaa sisällöntuotannon asiantuntijaa!
Ulkoistettu sisällöntuottaja
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.