211 tulosta
Olen videotuottaja ja editoija, joka hallitsee sujuvasti leikkauksen, tekstityksen, pienten grafiikoiden luomisen ja värimäärittelyn. Tavoitteeni on tehdä videoista selkeitä, visuaalisesti houkuttelevia ja mukaansatempaavia. Editoin Premiere Prolla ja sopeudun nopeasti erilaisiin projekteihin. Olipa kyse markkinointivideoista, somevideoista, lyhytvideoista, vlogeista tai yrityssisällöistä, panostan aina laadukkaaseen ja huolella viimeisteltyyn lopputulokseen. Eli jos sinulla on tarvetta nopealle, mutta huolellisesti viimeistellylle videolle, olen juuri oikea henkilö auttamaan.
Editointipalvelu
Olen aloitteleva videoeditoija ja verkkosivujen suunnitelija. Tykkään tehdä molempia mutta videoeditointi on mielenkiintoisempaa, joten haluan saada kokemusta lisää, eli tekemistä. Tein kaverini kanssa youtubeen videoita pari vuotta sitten. Minä pääasiassa kuvasin ja editoin videot. En ole mikään videoefektien osaaja, eli vielä aloittelijan tasolla on editointi, mutta täällä sitä varten, että voin samalla jakaa osaamistani sekä myös oppia samalla lisää itse. Eli vielä on editoinnissa leikkaa, liimaa, musiikki ja teksti-taso, mutta kyllä silläkin pääsee jo pitkälle. Opiskelen tällä hetkellä Tieto-ja Viestintätekniikan perustutkintoa ja siinä samassa tuli kiinnostus verkkosivujenn luontiin. Omia julkisia verkkosivuja mulla ei ole, mutta kouluprojekteja olen tehtynyt. Osaan käyttää Visual Studio Code- ohjelmaa sekä tehdä javascript, html, ja css-tyylit. Käytän myös apuna ChatGPT ja Copilot.
Videon editointi
Olen 31-vuotias turkulainen yrittäjä, jonka erityisosaamisalueisiin kuuluvat tapahtuma- ja henkilökuvaus. Rakastan yrittäjyydessä sen vapautta ja monipuolisuutta, ja olen innoissani täydentänyt osaamistani mm. videopuolelle ja tekstinkäsittelyyn, joista lempijuttujani ovat editointi, tekstitys, litterointi ja oikoluku. Kaikessa työssä olen ennen kaikkea asiakaspalvelija, eli pyrin huippulaadun lisäksi joustavaan ja asiakaslähtöiseen palveluun. Olen paras match iloista ja inhimillistä friikkua etsiville yrityksille, joko tarkkaan työtehtävään esimerkiksi valokuvauksen tai litteroinnin alueella, tai tarjoamaan monipuolisesti osaamistani laajempaan projektiin.
Henkilökuvaus
Hei! Olen intohimoinen visuaalisen sisällön luova ammattilainen, joka on erikoistunut videokuvaamiseen ja valokuvaamiseen. Minulla on vankka kokemus videoiden kuvaamisesta erilaisiin tarkoituksiin, olipa kyse sitten yritysten musiikkivideoista, markkinointivideoista, tapahtumien tallentamisesta tai luovista projekteista. Taitoni eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään kuvaamiseen; olen myös erittäin pätevä editoimaan ja leikkaamaan videoita saumattomasti, luoden visuaalisesti vaikuttavaa ja mieleenpainuvaa sisältöä. Olen sitoutunut tuottamaan korkealaatuista ja houkuttelevaa sisältöä, joka herättää katsojan mielenkiinnon ja jättää pysyvän vaikutuksen. Olen tottunut työskentelemään tiimityössä ja kommunikoimaan tehokkaasti asiakkaiden kanssa varmistaakseni, että heidän visionaan toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla. Lisäksi olen luova ongelmanratkaisija ja jatkuva oppija, joka pyrkii jatkuvasti kehittämään taitojaan ja pysymään ajan tasalla alan uusimmista trendeistä ja tekniikoista. Jos etsit kokenutta ja ammattitaitoista videokuvaajaa ja sisällöntuottajaa, joka voi tuoda projektiisi uutta eloa ja innovaatiota, olen juuri oikea henkilö tehtävään. Portfoliossani nähtävissä mittava kokoelma projekteja ja asiakkuuksia.
Striimauspalvelut yrityksille ja tapahtumiin

Videoeditointi artisteille & muusikoille

Lyhytvideoiden editointi (Reels, TikTok, YouTube Shorts)
Kaikki markkinointimateriaalit kätevästi yhdestä paikasta – Vahvista brändiäsi kanssamme! Tarjoamme monipuolisia markkinointipalveluita, kuten huippulaatuista videotuotantoa, vaikuttavaa valokuvausta ja koukuttavia podcasteja, jotka nostavat brändisi uudelle tasolle. Miten hyödyt? ✨ Säkenöivä Brändi: Rakennamme brändikuvasi loistokkaaksi ja mieleenpainuvaksi. 🚀 Vaikuttavuus Alalla: Nouse oman alasi tähtipelaajaksi ja erottaudu kilpailijoistasi. 🎤 Kiehtovat Podcastit: Luo vahva yhteys yleisöösi voimakkailla podcasteilla, jotka puhuttelevat ja vaikuttavat. 💡 Visuaalinen Loisto: Huippulaatuinen videotuotantomme ja valokuvaus tekevät brändistäsi visuaalisen mestariteoksen. Tule mukaan matkalle, joka muuttaa sen, miten sinut nähdään ja miten vaikutat. Ole merkityksellinen, ole huomattu – me olemme täällä tekemässä brändistäsi ilmiömäisen! Meiltä saat: videot, valokuvat, podcastit ja paljon muuta. ELP Productionsin veturina toimivan Eemelin osaamispaletti on harvinaisen monipuolinen. Kymmenen vuoden myyntikokemus ja onnistumiset IT-alalla opettivat, mistä markkinoinnissa ja myynnissä on pohjimmiltaan kyse – asiakkaan syvällisestä ymmärtämisestä. Eemeli tuottaa, ohjaa, kuvaa, valaisee, värimäärittelee - hoitaa kaiken mitä valmis tuotanto ikinä vaatiikaan. ELP:llä on omassa lajissaan ainutlaatuinen studiofasiliteetti huipputekniikalla sekä täydellinen ulkokuvauskalusto, joka käsittää myös eri tarkoituksiin soveltuvia droneja. Erityistä tästä tekee se, että Eemeli on kouluttautunut intohimoisesti niitä käyttämään parhaalla mahdollisella ammattitaidolla ja luovuudella, eli myös vaativammat kuvaukset ja kuvan käsittelyt hoituvat 100% varmasti. Vuodesta 2018 asti mies on käyttänyt myynti-, markkinointi- ja sisällöntuotanto -osaamistaan, ja vastannut lukuisten yritysten ja muiden tahojen markkinoinnista ja brändin visuaalisuudesta.
Valokuvaus

Videotuotanto
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.