228 tulosta
Tarvitsetko tekijän, joka hallitsee yhtä lailla luovan sisällöntuotannon kuin strategisen projektinhallinnan? Olen harvinainen yhdistelmä suunnitelmallisuutta ja luovuutta, ja tarjoan laajan kirjon palveluita, jotka auttavat brändiäsi erottumaan kilpailussa. Oli kyseessä sitten erottuva sisällöntuotanto, kuten artikkelit ja blogitekstit, tai strategian ja suunnitelman luominen brändisi some-näkyvyyden kasvattamiseksi, olen valmis ottamaan haasteen vastaan. Olen toiminut tuottajana lukuisissa projekteissa, joissa olen vastannut kokonaisuuksien hallinnasta aina suunnittelusta budjetointiin ja raportointiin. Kokemukseni kattaa myös tapahtumien järjestämisen, olipa kyse markkinointitapahtumasta tai henkilöstöjuhlasta. Yhteistyössä eri tiimien ja sidosryhmien kanssa olen onnistunut saavuttamaan asetetut tavoitteet aikataulussa ja budjetissa pysyen. Tiimiläisiltä saamani palaute esihenkilöroolissani on ollut erityisen positiivista, ja minua on kiitetty kannustavasta ja selkeästä johtamistyylistäni. Arvostan yhteistyötä, ymmärrystä ja laadukasta toteutusta. Olen koulutukseltani media-assistentti ja erikoistunut graafiseen suunnitteluun sekä valo- ja videokuvaukseen, erityisesti lyhytvideoihin, jotka toimivat tehokkaasti somekanavissa. Syvennän osaamistani tällä hetkellä opiskelemalla Mediatuotannon tradenomiksi, ja lisäksi olen täydentänyt osaamistani viestinnän, markkinoinnin ja journalismin opinnoilla. Ennen yrittäjäksi ryhtymistäni kerrytin yli 10 vuoden kokemuksen asiakaspalvelun ja myynnin parissa, mikä on antanut minulle vahvan pohjan ymmärtää asiakkaiden tarpeita ja odotuksia. Kaiken työni perustana on asiakaslähtöisyys ja tuloskeskeisyys. Yhdistän luovan ja strategisen osaamiseni varmistaakseni, että jokainen projekti, johon tartun, edistää asiakkaani tavoitteita ja näkyvyyttä. Olipa tarpeenasi sitten tapahtuman järjestäminen, valokuvien tai lyhytvideoiden tuottaminen, sosiaalisen median ratkaisut tai kokonaisvaltainen projektinhallinta, olen valmis auttamaan sinua saavuttamaan tavoitteesi. Otetaan yhdessä seuraava askel ja viedään projektisi uudelle tasolle.
Sisällöntuotanto
Sosiaalisen median sisällöt
Artikkelien kirjoittaminen
Digitaalinen markkinointi
Hakukoneoptimointi
Somemainonta
Sähköpostimarkkinointi
Markkinointistrategia
Verkkosivujen suunnittelu
Kuvien editointi
Somevideot
Tuotevalokuvaus
Videotuotanto
Graafinen suunnittelu
Logon suunnittelu
Vaikuttajamarkkinointi
Google Ads
Brändikuvaus
Olen Tomi, päätoimeltani tv-leikkaaja. Olen työskennellyt myös ohjaajana ja käsikirjoittajana erilaisissa tv- ja videotuotannoissa. Olen toiminut media-alalla lähes 25 vuotta, enimmäkseen yrittäjäasemassa. Visuaalinen tarinankerronta on vahvuuteni. Olipa kyse videosta tai tekstistä, isosta tai pienemmästä tarinasta, kykyni luoda sujuvaa kerrontaa selkeine rakenteineen ja mieleenpainuvine koukkuineen on vähintäänkin mainio. Olen leikannut kymmenittäin erilaisia tv-ohjelmasarjoja: realityä, lifestyleä ja dokumentteja ym. Olen käsikirjoittanut spiikkejä sekä joitakin tv-ohjelmia. Olen ohjannut ja kuvannutkin. Olen myös toteuttanut esittely- ja opetusvideoita yrityksille. Lisäksi olen leikannut erilaisia fiilistely- ja mainosklippejä somealustoille. Videoiden jälkityöt ovat lähinnä sydäntäni. Nautin työni jokaisesta vaiheesta: aina materiaalin läpikäynnistä ja rakenteellisesta raakaleikkauksesta efektointiin, värimäärittelyyn sekä viimeisiin hienosäätöihin saakka. Rakastan hahmottaa suuria kokonaisuuksia, rakastan viilata pieniä yksityiskohtia. Päämääränäni on toteuttaa videosta kuin videosta mahdollisimman sujuvakerronnallinen, tyylikäs kokonaisuus, missä yksikään detalji ei ole turha tai perustelematon - ja aina asiakkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen.
Videoeditointi
Yritysvideot
Somevideot
Mainosvideot
Sisällöntuotanto
Tarinankerronta
Videoefektit
Äänieditointi
Tekstitys
Adobe Premiere Pro
Adobe Photoshop
Videoeditointi, käsikirjoitukset
Hei! Olen sisällöntuottaja, videoleikkaaja, videokuvaaja, sisällönhallinnan asiantuntija ja valokuvaaja, jolla on yli 7 vuoden kokemus. Voin auttaa seuraavissa tehtävissä: Kaikenlaisen sisällön luominen, valokuvista 2D-animaatioihin., Videoiden editointi (Instagram, TikTok, YouTube)., Sosiaalisen median hallinta ja sisällöntuotanto., Videoiden luominen eri formaateissa: lyhyistä videoista mainos- ja koulutusvideoihin., YouTube-kanavan luominen ja hallinta., Videokuvaus., Valokuvaus.. Minulla on IT- ja taloustieteiden tausta, ja olen suorittanut IT-liiketoiminnan kandidaatin tutkinnon. Opiskeluni aikana perehdyin neljän vuoden ajan monipuolisesti IT-alan aiheisiin, kuten ohjelmoinnin perusteisiin, tietojärjestelmien suunnitteluun sekä talous- ja johtamisaineisiin. Valmistumiseni jälkeen olen kuitenkin keskittynyt viiden vuoden ajan sisällöntuotantoon ja videoiden tekemiseen. Pyöritin kahden vuoden ajan omaa autoaiheista YouTube-kanavaa, jolle tein koulutus- ja opetusvideoita. Hoidin itse koko prosessin: ideoinnista videoiden editoimiseen ja kanavan mainontaan. Tämän jälkeen työskentelin kolme vuotta TheSoul Publishing -yrityksessä, joka on kansainvälinen mediayritys ja yksi maailman tuotteliaimmista online-mediayhtiöistä. Yrityksellä on satoja miljoonia seuraajia Facebookissa ja tilaajia YouTubessa. Toimin siellä videoleikkaajana ja työskentelin projekteissa, kuten: 5-Minute Crafts, Bright Side, 7-Second Riddles, 123 Go!, Avocado Couple, Slick Slime Sam ja Doodland. Työni ansiosta minut tunnettiin luovana, aloitteellisena ja vastuullisena työntekijänä. Sittemmin olen toiminut freelancerina Upwork-alustalla. Viime aikoina olen keskittynyt lyhyiden videoiden luomiseen Instagramiin, Instagram-profiilien hallintaan sekä koulutushankkeen kehittämiseen, jossa opastetaan mobiilivideoiden kuvaamista. Vahvuuteni ovat vastuullisuus, perusteellinen perehtyminen aiheeseen ja tehtävään syventyminen. Olisi hienoa kuulla lisää projektistasi ja auttaa sinua sen toteuttamisessa!
Videoeditointi
Sisällöntuotanto
2D-animaatio
Kuvien editointi
Sosiaalisen median sisällöt
Somevideot
Lyhytvideot
Videotuotanto
Videokuvaus
Somemainonta
Somemarkkinointi
Mainosvalokuvaus
Tapahtumavalokuvaus
Digitaalinen markkinointi
Yritysvideot
Mainosvideot
Adobe After Effects
Adobe Premiere Pro
Meta Ads
TikTok Ads
Videoiden editointi sosiaaliseen mediaan
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
  • Aina ilmainen kartoitus
  • Vie vain pari minuuttia
Minä suunnittelen tuotteesi, muotoilen ne, optimoin, ratkaisen niiden ongelmat ja luon myös visualisointeja, myyntikuvia sekä lyhyitä animaatioita, joita voit käyttää sosiaalisen median sisältöihin tai nettisivustollesi. Kuvien ja animaatioiden avulla asiakkaasi saavat nopeasti ja tehokkaasti ymmärtää tuotteesi ominaisuudet ja yksityiskohdat. Koulutukseltani olen teollinen muotoilija ja graafinen suunnittelija. Yrittäjänä ja freelancerina olen toiminut yli kolme vuotta, joten osaan vastata asiakkaiden tarpeisiin joustavasti ja luotettavasti. Minulla on vahva visuaalinen näkemys ja monipuolista kokemusta, joten voit luottaa osaamiseeni – autan herättämään tuotteesi eloon ja viemään sen seuraavalle tasolle. PYSTYT TILAAMAAN KAUTANI SEURAAVIA PALVELUITA Luonnostelu ja ideointi. Suunnittelen tuotteesi ideasta toteutukseen asti tai optimoin jo olemassa olevia tuotteitasi. Saat käyttöösi useita eri variantteja. 3D-mallinnus. Mallinnan tuotteesi SolidWorks-, Rhinoceros- ja Blender-ohjelmilla. 3D-mallinnus tekee tuotteesta helpon hahmottaa ja tukee jatkokehitystä. 2D-tekninen piirustus. Mallinnuksen jälkeen voin tehdä tarkat tekniset piirustukset, joissa näkyvät kaikki mitat, yksityiskohdat ja komponentit selkeästi jäsenneltynä. Renderöinti. Lisään 3D-malliin realistiset materiaalit ja värit, jolloin se näyttää lähes aidolta tuotteelta. Renderöin tuotteen eri perspektiiveistä ja toimitan korkealaatuiset kuvat sinulle, joita voit käyttää esimerkiksi someen tai verkkosivustollesi. 3D-animaatiot. Animaatio tuo tuotteesi yksityiskohdat esiin. Teen myös räjäytysanimaatioita, joiden avulla asiakkaat hahmottavat tuotteen toiminnan ja rakenteen. Tätä voidaan hyödyntää myös käyttöohjeissa, esimerkiksi purku- ja kokoonpanoanimaatioissa. Prototyyppien valmistus. Rakennan virtuaalimallista fyysisen prototyypin, joka helpottaa hahmottamista ja vähentää kustannuksia ennen sarjatuotantoa. Toteutan prototyyppejä 3D-tulostimella, CNC-koneella tai laserleikkurilla tuotteen tarpeiden mukaan. 3D-tulostuspalvelu. Voit toimittaa minulle valmiin 3D-mallin tulostettavaksi tai tilata sekä 3D-mallinnuksen että tulostuksen. Hoidan työn tehokkaasti ja toimitan valmiin tuotteen sinulle nopeasti. Logosuunnittelu. Suunnittelen logoa yrityksellesi – joko ideasi pohjalta tai täysin tyhjästä. Saat useita eri vaihtoehtoja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi painotuotteissa, kylteissä ja käyntikorteissa. Asiakkaideni tyytyväisyys on minulle tärkeintä. Selkeä viestintä ja huolellinen suunnittelu ovat toimintani perusta – näin varmistamme, että lopputulos ylittää odotuksesi.
3D-mallinnus
3D-renderöinti
3D-animaatio
Prototyyppien luominen
Graafinen suunnittelu
Logon suunnittelu
SOLIDWORKS
Rhino 3D
Blender
Adobe Illustrator
Adobe Photoshop
Adobe Premiere Pro
Adobe InDesign
Adobe Express
3D-visualisointi ja digistailaus

Tuotesuunnittelu ja 3D-animointi