278 tulosta
Olen harjoitellut kuvien piirtämistä, värittämistä ja muokkaamista monen vuoden ajan. Piirrän kuvat paperille ja vahvistan viivat tussilla. Lisään värit paperille värikynillä tai väritusseilla. Halutessani voin tehdä värityksen myös tietokoneella, kun olen ensin skannannut kuvat sille. Olen opetellut kuvaamaan ajoneuvoja, eläimiä, luontoa, rakennuksia ja ihmisiä. Tarjoan kuvituspalvelua freelancerina asiakkaille, jotka tarvitsevat huomiota kiinnittäviä kuvia. Sellaisia kuvia tarvitaan asioiden näyttämiseen ja havainnollistamiseen. Jos tarkoitus on hahmottaa esimerkiksi, mitä on koneen, ajoneuvon tai rakennuksen sisällä, tarvitaan yksityiskohtainen kuva siitä. Samoin, jos tarkoitus on hahmottaa, miltä tietynlaiset ihmiset näyttävät, yksityiskohtainen kuva on tarpeen. Entä miten kuva voi kiinnittää katsojan huomion? Siihen voidaan vaikuttaa värien, varjostusten, ulottuvuuksien, asentojen ja ilmeiden suunnittelulla. Saat parhaita tuloksia minulta, kun kuvitusten aiheet liittyvät kiinnostuksen kohteisiini: klassikkokirjallisuus, elokuvat, sadut, mytologia, historia, tekniikka, ajoneuvot, rakennukset, eläimet, poliitikot. Näistä aiheista olen tehnyt jo kuvituksia huvin vuoksi. Voin tehdä kuvia esimerkiksi kirjaan, lehteen, mainokseen tai nettisivuille. Asiakkaitani ovat yritykset ja yksityishenkilöt. Työajan hinta lasketaan ajasta, joka alkaa kuvan luonnostelusta ja päättyy sen viimeistelyyn. Hinnat - 1-2 tunnin työn perusmaksu työstä, joka ei sovi alla esiteltyihin kuvitusten kohteisiin: 60 € /kuva - Tuntihinta, kun työskentely kestää kauemmin kuin 2 tuntia: 70 € /h. - Pieni kuva internetissä näytettäväksi: 80 € /kuva (vain verkkokäyttö, yksityiskäyttö tai rajattu julkaisu) - Lehtikuvitus: 150 € /kuva (riippuen kuvasta ja julkaisuoikeudesta) - Kirjan sisäkuvitus: 100 € /kuva; kirjan kansi 500 € /kuva - Esite / mainoskuvitus (yritykselle, laajempi paketti): 300 € /kuva - Kampanja / mainos (yritykselle, laajat oikeudet): alkaen 500 € /kuva Käyttöoikeudet: - Perushinta = teos + rajattu käyttö (esim. nettijulkaisu yhdellä domainilla 1 vuosi). - Lisämaksu kaupallisesta / laajasta käyttöoikeudesta: +50 % → +100 % per kuvahinnan päälle (sovitaan tapauskohtaisesti). Jos asiakas haluaa yksinoikeuden tai globaalin ikuisen lisenssin, veloitetaan enemmän (esim. kertakorvaus tai usean vuoden lisenssi). Kun teen sopimuksia asiakkaiden kanssa, kuvitusten käyttöoikeudet kirjataan selvästi: missä, kuinka kauan, kuinka laajasti (maa-alue, media, yksinoikeus/ei, uudelleenkäyttöoikeudet). Erotetaan toisistaan työkorvaus ja käyttökorvaus. Työstä maksetaan euroa per tunti tai per kuva; käyttökorvaus lisätään jos käyttö laajenee.
Kuvituspalvelu
Moikka! Olen Maarit, monipuolinen suunnittelija Tampereelta. Yhdistän strategisen ajattelun, vahvan brändiosaamisen ja käyttöliittymäsuunnittelun niin, että brändin visuaalinen ilme, käyttökokemus ja liiketoiminnalliset tavoitteet toteutuvat saumattomasti. Kun olen tiimissäsi, kokonaisuus toimii: brändi erottuu edukseen, digitaalisten tuotteiden käyttöliittymä on intuitiivinen ja lopputulos on sekä vaikuttava että tuloksellinen. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus brändi-, UI/UX- ja graafisesta suunnittelusta. Olen työskennellyt laajasti design-, IT-, peli- ja kulttuurialoilla sekä konsulttina kotimaisten ja kansainvälisten brändien parissa. Erityisosaamiseni keskittyy brändi-identiteetteihin ja käyttöliittymä/web-suunnitteluun, mutta työkalupakkiini kuuluu myös laajasti graafisen suunnittelun palveluita sekä mm. kuvituksia ja liikkuvaa kuvaa. Yhdistän työssäni laadukkaan visuaalisen muotoilun ja käytettävyyden. Suunnittelemani työt ovat intuitiivisia, saavutettavia ja laadultaan kilpailijoista erottuvan brändin mukaisia. Visuaalisena generalistina työskentelen mielelläni erilaisten toimialojen kanssa ja hyödynnän monipuolisia suunnittelumenetelmiä, oli kyseessä sitten käyttöliittymäsuunnittelu, brändityö tai vaikkapa animaatiovideo. Olen oikea henkilö työskentelemään: Yritysten kanssa, jotka tarvitsevat uuden brändin tai brändiuudistuksen erottuakseen kilpailijoista tai laajentuakseen kansainvälisille markkinoille, Verkkosivustojen suunnittelussa ja kehittämisessä, joissa yhdistyvät vahva brändi-identiteetti ja tuloksellisuus, Kirjautumispalveluiden ja järjestelmien käyttöliittymäsuunnittelussa, jossa käytettävyys ja tehokas navigointi ovat avainasemassa, Mobiilisovellusten suunnittelussa, joissa intuitiivisuus, saavutettavuus ja visuaalinen viimeistely kulkevat käsi kädessä, Skaalautuvien digitaalisten tuotteiden parissa, joissa tarvitaan vahvaa käyttöliittymäosaamista, visuaalista yhtenäisyyttä ja huolellista detaljien hallintaa. Etsin projekteja, joissa strateginen suunnittelu ja visuaalinen luovuus yhdistyvät tavalla, joka tekee lopputuloksesta paitsi toimivan, myös erottuvan, vaikuttavan ja liiketoiminnallisesti tehokkaan. Valitsen projekteja, joissa voin taatusti tuoda konkreettista tulosta pöytään. Ollaan siis yhteyksissä ja katsotaan, miten voisin olla avuksi juuri teille! -Maarit
UI / UX Suunnittelu, Figma
Olen melko tuore freelance-kirjoittaja ja kuvittaja. Olen työskennellyt viimeiset 5 vuotta senior content managerina saksalaisessa yrityksessä peliaiheisen sisällön kirjoittajana, ja nyt kaipailen sen oheen muita aiheita ja työtehtäviä. Kirjoittajana olen kiinnostunut niin pitkistä kuin lyhyistäkin teksteistä, ja olen ilmiömäinen tiedonhakija. Näin ollen voin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Teen tekstit alusta loppuun, hakusanatutkimuksesta sisällön suunnitteluun ja kirjottamiseen. Muita vahvuuksiani ovat hyvä kielioppi, laadukkaan, mielenkiintoisen ja selkeän tekstin tuottaminen. Kuvittajana teen mielelläni postikortteja ja muita printtejä, mutta olen avoin kaikenlaisille ehdotuksille. Teen taidetta Procreate-ohjelmalla sekä perinteisillä tekniikoilla. Minut kannattaa palkata asiapitoisten sisältöjen, kuten oppaiden ja kuvausten kirjoittajaksi. Myös blogitekstit ja artikkelit erilaisista aiheista syntyvät kädenkänteessä. Kuvittaja minulta syntyvät kauniita kortit, printit, julisteet, tarrat ja muut painotuotteet sekä kuvitukset nettisivuille. Asuin 10 vuotta Berliinissä, mikä on mukannut minut avarakatseiseksi, ennakkoluulottomaksi ja avoimeksi ihmiseksi. Olen säntillinen ja järjestelmällinen, ja minulla on aina homma hallussa ja langat käsissä. Kaikosta parhaiten viihdym lautapelien äärellä, ja suosikkini on klassikkopeli Trivial Pursuit.
Kuvitus nettisivulle, blogiin tai muuhun tarkoitukseen
Olen Aalto-yliopistosta valmistunut visuaalinen strategi ja taiteen maisteri, jolla on yli 10 vuoden kansainvälinen kokemus pintasuunnittelusta, teknisestä tuotekehityksestä ja markkinoinnista. Autan brändejä muuntamaan visionsa kaupallisesti menestyviksi konseptioiksi hyödyntämällä uusimpia teknologioita, kuten generatiivista tekoälyä, yhdistettynä vankkaan käsityötaitoon ja prosessinhallintaan Erikoisosaamiseni kattaa koko arvoketjun trendianalyysistä ja kuosisuunnittelusta aina videotuotantoon ja kansainväliseen myyntiin. Olen työskennellyt 16 vuotta ulkomailla globaalien lifestyle-brändien parissa, mikä on kerryttänyt minulle poikkeuksellisen vahvan kulttuurisen ymmärryksen ja kyvyn hallita monimutkaisia kansainvälisiä projekteja.
Susanna Nousiainen | Kuosisuunnittelija – Uniikit kuosit brä
Tarvitsetteko markkinointistrategiaa tai asiantuntijasisältöä blogiin ja LinkedIniin? Say no more! Olen Mari Oksanen, kokenut markkinoinnin asiantuntija. Kokemukseni olen kartuttanut pääsääntöisesti startuppien ja kasvuyritysten inhouse-tiimeistä, sekä yrittäjänä markkinoinnin konsultoinnista, valmennuksista ja palveluista. Minulle on ominaista strateginen ajattelu markkinoinnissa. Ajattelen, että markinoinnin pitää liittyä kiinteästi liiketoimintaan, eikä olla irrallinen markkinointiviestinnän kuorrute. Vain näin voidaan rakentaa vahvaa vaikuttavuutta. Tyypillisimmät minulta yritykseni kautta tilatut palvelut ovat markkinointistrategia, brändi ilme ja asiantuntijasisältöä, joiden avulla huolehditaan jatkuvasta asemasta niin hakutuloksissa kuin AI-viittauksissa, sekä LinkedInissä. Sen lisäksi kevennän mielelläni markkinointitiimin työtä. Minulta saa niin valmennusta, konsultointia, suunnittelua, kuin ihan konkreettista arjen työtä aina graafisesta suunnittelusta sisällöntuotantoon, hakukoneoptimointiin ja vaikkapa tapahtuman järjestelyihin. Vankan kokemukseni avulla autan yrityksiä löytämään markkinointiin punaisen langan, joka yhdistää liiketoiminnalliset tavoitteet markkinointistrategiaan, -suunnitelmaan ja lopulta arjen työhön. Ole rohkeasti yhteydessä, autan mielelläni!
Brändi-ilme ja materiaali
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
Aina ilmainen kartoitus
Vie vain pari minuuttia
Hei! Olen Laura ja Tarinalennokki on perustamani markkinointi-ja bränditoimisto. Tarinalennokki on pienen yrityksesi ystävä, jonka tavoitteena on tukea kukoistustasi ja menestystäsi kokonaisvaltaisilla ja henkilökohtaisilla brändi- ja markkinointipalveluilla koko yrityksen markkinointistrategiasta yksittäisiin Instagram -keloihin. Olemme täyden palvelun toimisto, joka hoitaa strategisen suunnittelun lisäksi myös kaikki strategian mukaiset käytännön markkinointitoimenpiteet. Tarinalennokissa yhdistyykin tietotekninen osaaminen, analyyttinen akateemisuus sekä idearikas luomisen voima.
Graafinen suunnittelu
Hey, I’m a Graphic, UX/UI & Webflow Designer I’m all about creating designs that make an impact. Whether it’s branding, corporate identity, packaging, or print, I’ve got you covered with visuals that help your business stand out. I’ve also spent plenty of time getting my hands dirty with UI/UX design, making sure websites are not just pretty, but also easy to use. And when it comes to Webflow, I can design and develop custom websites that look great on any device. I’m always up for a chat, open to negotiations, and love solving design problems to help you reach your goals. Let’s make something awesome together!
UX & UI Design / Web & Mobile
Hey, I’m a Graphic, UX/UI & Webflow Designer I’m all about creating designs that make an impact. Whether it’s branding, corporate identity, packaging, or print, I’ve got you covered with visuals that help your business stand out. I’ve also spent plenty of time getting my hands dirty with UI/UX design, making sure websites are not just pretty, but also easy to use. And when it comes to Webflow, I can design and develop custom websites that look great on any device. I’m always up for a chat, open to negotiations, and love solving design problems to help you reach your goals. Let’s make something awesome together!
Brand & Corporate Identity





























