278 tulosta
Olen kokenut ja monipuolinen markkinoinnin ammattilainen. Olen taustaltani mainonnan suunnittelija (AD), mutta yritykseni Happy Branding Companyn myötä vuodesta 2013 olen saanut tehdä monipuolisesti PK-yritysten markkinointia brändistrategioista powerpointteihin, valmennuksista videoihin. Monipuolinen suunnittelija Rakastan brändin muotoilua, eli yritysilmeiden luomista logosuunnitteluineen. Olen hyvä yksinkertaistamaan muutenkin asioita, joka on tehokkaan viestinnän perusedellytys. Visuaalisen suunnittelun lisäksi teen tekstisuunnittelua, eli aika monipuolisesti pystyn asiakkaitani palvelemaan. Brändi ja sen kehittäminen Intohimoni on brändi ja sen kehittäminen asiakkailleni ja heidän kanssaan yhdessä tekeminen. Missioni on sytyttää yrityksissä kipinästä roihu, jonka polttoaineena toimii merkitykselliseksi koettu brändi. Pidän brändityöpajoja ja kaikkein suurimmat kiksit saan, kun työpajan osallistujat saavat itse kehittämiensä juttujen kautta yhteisen kokemuksen, jota on hyvä lähteä kehittämään innostuneena. Kaksi kirjaa Olen kirjoittanut brändistä kaksi kirjaa: Brändikäsikirja (Kauppakamari 2020) ja Superbrändi (Kauppakamari 2025). Brändikäsikirjassa esittelen Brändin kirkastus -työkaluni ja Superbrändissä kerron, kuinka brändi välitetään ensin työntekijöille ja sitten asiakkaille. Asumme vaimoni kanssa Vihtijärvellä maaseudulla (Helsingistä 50 km), joten omakotitalon pihatyöt ovat osa vapaa-aikaani. Harrastan maalaamista ja elokuvien katselua, kirjoja ja ulkoilua koiran kanssa, kahvakuulailua sekä biljardia.
BrändiSparraus
Olen Natali Kit, Suomessa asuva kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Teen projekteja nopeasti ja tehokkaasti ja autan kaikenkokoisia yrityksiä mainos- ja markkinointikampanjoissa. Luon mm. kuvituksia, kuoseja, visuaalisia identiteettejä, infografiikkaa, animoitua grafiikkaa, sosiaalisen median asseteja, PR-materiaaleja digistä printiin, esitteitä jne. Työskentelen näppärästi, joten kollegani antoivat minulle lempinimen Työn sankari. Olen ihmisläheinen graafikko ja kuvittaja ja kanssani on aina mukava työskennellä. Työkieleni ovat suomi ja englanti. Päivittäisessä työssäni käytän jatkuvasti ohjelmia, kuten: Procreate, Photoshop, Illustrator, Dimension, After Effects, InDesign, Cinema 4D, Power Point, Corel Draw, Canva, Figma, Premier etc. Suuri projekti alkaa ensimmäisestä askeleesta. Kirjoita minulle ja aloitetaan!
Graafinen suunnittelu
Olen brändistrategian ja palvelumuotoilun vanhempi asiantuntija vahvalla digitaalisella ja kaupallisella painotuksella. Toimin luontevasti kaupallisen ja luovan asiantuntijuuden rajapinnassa ja katson toimeksiantoja laajalla perspektiivillä. Tyypillisiä toimeksiantojani ovat esimerkiksi: Brändistrategian kiteyttäminen, Tuotteen tai brändin arvolupauksen muotoilu asiakkaita houkuttelevaksi, Brändin visuaalisen ilmeen luominen, Verkkosivujen suunnittelu, Digitaalisten palveluiden asiakaslähtöinen muotoilu kiinnostavaksi ja helppokäyttöiseksi. Olen innostuva ja asiantunteva työpari ja kumppani. Minulle on tärkeää, että osallistan ja innostan tiimiä tekemään yhdessä parhaan mahdolisen lopputuloksen.
Digitaalisen maailman kestävä Brändi-ilme
Olen brändistrategian ja palvelumuotoilun vanhempi asiantuntija vahvalla digitaalisella ja kaupallisella painotuksella. Toimin luontevasti kaupallisen ja luovan asiantuntijuuden rajapinnassa ja katson toimeksiantoja laajalla perspektiivillä. Tyypillisiä toimeksiantojani ovat esimerkiksi: Brändistrategian kiteyttäminen, Tuotteen tai brändin arvolupauksen muotoilu asiakkaita houkuttelevaksi, Brändin visuaalisen ilmeen luominen, Verkkosivujen suunnittelu, Digitaalisten palveluiden asiakaslähtöinen muotoilu kiinnostavaksi ja helppokäyttöiseksi. Olen innostuva ja asiantunteva työpari ja kumppani. Minulle on tärkeää, että osallistan ja innostan tiimiä tekemään yhdessä parhaan mahdolisen lopputuloksen.
Brändistrategia
Olen viestintäalan monipuolinen työmyyrä, vahvuutenani kirjoittaminen, sosiaalinen media sekä strateginen viestintä. Opintotaustani on yliopistossa (FM, pääaineena yhteisöviestintä). Viestintäalalla olen työskennellyt jo (apua!) 20 vuotta eri tehtävissä julkisella ja kolmannella sektorilla. Eläimet ja luonto ovat lähellä sydäntäni, koirat ja hevoset ovat olleet aina osa elämääni. Toiselta tutkinnoltani olen luonnontieteilijä, pääaineena solu- ja molekyylibiologia, joten myös asiapitoinen sisällöntuotanto ja kirjoittaminen luonnistuu. Luonnon ja eläinten lisäksi myös remppahommat ovat minulle intohimo sekä keino rentoutua. Asustelen omakotitalossa, jossa remontoitavaa riittää, ja ehkäpä haaveissani tulevaisuudessa siintää myös rakennusalan tutkinto. Työskentelen päätoimisesti viestintäalalla ja kevytyrittäjyyden avulla yritän saada hieman lisäansioita arkea helpottamaan.
Brändin visuaalinen suunnittelu ja strategia
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
Aina ilmainen kartoitus
Vie vain pari minuuttia
Olen terävä ja aikaansaava ammattilainen myynnissä. Saan asiat etenemään ja kassavirtaa yritykselle. Kanssani on helppo toimia. Palkkaa minut ja yrityksesi kasvu on ennustettavaa. Olen toiminut Pk- sekä kasvuyritysten kanssa tuloksellisesti. Olen ollut vuosia päivittäin tekemisissä Suomen kovimpien päättäjien kanssa, ja saanut heiltä aikaa tapaamiseen.
Markkinatutkimus
Moikka olen graafinen suunnittelija, jonka erikoisalaa ovat näyttävät ja yritysilmeen mukaiset presentaatioratkaisut. Toteutan PowerPoint-, Google Slides- ja Canva-pohjat sekä esitykset – saat samalta luukulta toimivat templatet, päivitetyn yritysilmeen ja viimeistellyt esitykset. Tarvittaessa piirrän myös uusia graafisia elementtejä ja ikoneita, jotka tuovat esityksiin lisäpotkua. Suunnittelen mielelläni yritysilmeitä ja teen laajasti tuotannollisia graafisen suunnittelun töitä. Nopeat tilanteet ja haasteet ovat mieleeni. Harrastankin improvisointia myös vapaa-ajallani. Ilona Natri | Presentaatiosuunnittelija Lähetä siis viestiä , kun kaipaat apuja esitysten parissa. Voin myös kouluttaa esitysohjelmien saloihin tai vastata vaikka vartin verran kysymyksiisi.
Esitykset ja esityspohjat
I am a seasoned professional with over 20 years of experience in sales, marketing, and communications, gained from working with leading global advertising and communication companies. My expertise spans across business strategy, brand management, marketing, sales, and public relations. With a deep understanding of digital marketing and a proven track record in driving growth and enhancing brand recognition, I am well-equipped to contribute significantly to any organization's success. Core Competencies and Specialties: * Sales Strategy and Execution: Developing and implementing effective sales strategies to achieve business objectives. * Marketing Strategy: Crafting comprehensive marketing plans that align with business goals and market trends. * Public Relations: Managing internal and external communications, and building strong media relationships. * Change Management: Leading change initiatives to improve business processes and employee engagement. * Brand Management: Creating and sustaining strong brand identities, ensuring consistent messaging across all platforms. * Training and Development: Designing and delivering training programs to enhance team capabilities and performance. * Sponsorship and Partnership Management: Leveraging sponsorships to enhance brand visibility and strategic partnerships. My extensive experience and diverse skill set make me a valuable asset in the fields of digital marketing, sales, and communications. I am passionate about driving growth, enhancing brand value, and creating impactful communication strategies.
Kaupallisesti menestyviä brändejä
















