186 tulosta
Koodari, muusikko ja omatarvetaitelija. Olen ammatikseni koodannut yli 23 vuotta. Sinä aikana työkaluina on olleet PHP, C#, VB. NET, ASP. NET, REST, HTML, CSS, Javascript, MySQL ja MSSQL. Omaan hyvän visuaalisen silmän ja minulla on varsin hyvä vuosien kokemuksen tuoma näkemys mikä toimii ja mikä ei. Olen joustava ja tulen hyvin toimeen asiakkaiden kanssa. Kotikieleni on suomi, mutta ruotsi taittuu yhtä hyvin. Englanti sujuu myös hyvin, vaikkakin ehkä käytön puutteessa hieman ruosteessa ;) Olen tehnyt sivustoja yhdistyksille ja yrityksille, makeovereita (siirto yhdeltä alustalta toiseen), ylläpidonomaista päivittämistä, tietokanta-pohjaisia sovelluksia sivujen yhteyteen sekä visuaalista suunnittelua ml. logosuunnittelu. Toteutin myös käsityöaiheisen valokuvagallerian ja blogin alusta loppuun asti. Pystyn tarvittaessa hinnoittelemaan kokonaisprojektinkin, mutta jutellaan siitä tarkemmin yhteydenoton myötä.
Koodari
Valmennan yrittäjiä tekemään tehokkaampaa markkinointia. Lisäksi toteutan tulospohjaista hakukoneoptimointia yrityksille. Maksat siis vain kun haluamasi hakusana nousee 10 parhaan tuloksiin. Kauttani myös blogitekstit, somesisältö, somemarkkinointi (Meta ja LinkedIn) sekä Google Ads-markkinointi.
Verkkosivut
Olen 39 vuotias media-alan ammattilainen. Vahvaa osaamista löytyy kuvien käsittelystä ja manipuloinnista, Wix alustalla kotisivujen rakentamisesta, sekä ylläpidosta, taittotöistä, sekä logo- ja brändi-ilmeen suunnittelusta ja visualisoinnista. Graafikkona olen ripeä ja joustava, sekä saan asioita aikaan tiukallakin aikataululla. Innovatiivisuus ja idearikkaus on verissä ja palan halusta päästä hyödyntämään taitojani asikastöiden parissa.
Verkkosivut WIX alustalle
SUUNNITTELEMME PYSYVÄN VAIKUTELMAN YRITYKSESTÄSI DIGITAALISESTI JA PAINETTUNA. Palvelemme monipuolisesti yrityksiä paikallisesti ja valtakunnallisesti. Asiakkaitamme ovat pk-yritykset, startupit, yhdistykset ja yksityiset toimijat eri toimialoilta. Kysy lisää, miten voimme auttaa sinua saavuttamaan ja kirkastamaan markkinointitavoitteesi.
Verkkokaupat
SUUNNITTELEMME PYSYVÄN VAIKUTELMAN YRITYKSESTÄSI DIGITAALISESTI JA PAINETTUNA. Palvelemme monipuolisesti yrityksiä paikallisesti ja valtakunnallisesti. Asiakkaitamme ovat pk-yritykset, startupit, yhdistykset ja yksityiset toimijat eri toimialoilta. Kysy lisää, miten voimme auttaa sinua saavuttamaan ja kirkastamaan markkinointitavoitteesi.
Kotisivut
Olen toiminut pitkään yrittäjänä mm. sosiaalisen median, markkinoinnin ja matkailualan parissa. Monipuolisen koulutukseni ansiosta osaamiseni on monialaista - minulla on tutkinto mm. seuraavilta aloilta: Palveluliiketoiminnan johtaminen (restonomi ylempi AMK), Kansainvälinen markkinointijohtaminen / International Marketing Management (MBA, tradenomi ylempi AMK) sekä Teknologiaosaamisen johtaminen (insinööri ylempi AMK). Suhtaudun työhöni yrittäjänä intohimoisesti, ja laitan "likoon" kaiken osaamiseni. Olen luotettava, joustava, tehokas ja nopea reagoimaan - kellonajasta tai päivästä riippumatta, josta olenkin saanut asiakkailtani paljon kiitosta.
Omat nettisivut edullisesti
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.