212 tulosta
Hei! Olen sisällöntuottaja, videoleikkaaja, videokuvaaja, sisällönhallinnan asiantuntija ja valokuvaaja, jolla on yli 7 vuoden kokemus. Voin auttaa seuraavissa tehtävissä: Kaikenlaisen sisällön luominen, valokuvista 2D-animaatioihin., Videoiden editointi (Instagram, TikTok, YouTube)., Sosiaalisen median hallinta ja sisällöntuotanto., Videoiden luominen eri formaateissa: lyhyistä videoista mainos- ja koulutusvideoihin., YouTube-kanavan luominen ja hallinta., Videokuvaus., Valokuvaus.. Minulla on IT- ja taloustieteiden tausta, ja olen suorittanut IT-liiketoiminnan kandidaatin tutkinnon. Opiskeluni aikana perehdyin neljän vuoden ajan monipuolisesti IT-alan aiheisiin, kuten ohjelmoinnin perusteisiin, tietojärjestelmien suunnitteluun sekä talous- ja johtamisaineisiin. Valmistumiseni jälkeen olen kuitenkin keskittynyt viiden vuoden ajan sisällöntuotantoon ja videoiden tekemiseen. Pyöritin kahden vuoden ajan omaa autoaiheista YouTube-kanavaa, jolle tein koulutus- ja opetusvideoita. Hoidin itse koko prosessin: ideoinnista videoiden editoimiseen ja kanavan mainontaan. Tämän jälkeen työskentelin kolme vuotta TheSoul Publishing -yrityksessä, joka on kansainvälinen mediayritys ja yksi maailman tuotteliaimmista online-mediayhtiöistä. Yrityksellä on satoja miljoonia seuraajia Facebookissa ja tilaajia YouTubessa. Toimin siellä videoleikkaajana ja työskentelin projekteissa, kuten: 5-Minute Crafts, Bright Side, 7-Second Riddles, 123 Go!, Avocado Couple, Slick Slime Sam ja Doodland. Työni ansiosta minut tunnettiin luovana, aloitteellisena ja vastuullisena työntekijänä. Sittemmin olen toiminut freelancerina Upwork-alustalla. Viime aikoina olen keskittynyt lyhyiden videoiden luomiseen Instagramiin, Instagram-profiilien hallintaan sekä koulutushankkeen kehittämiseen, jossa opastetaan mobiilivideoiden kuvaamista. Vahvuuteni ovat vastuullisuus, perusteellinen perehtyminen aiheeseen ja tehtävään syventyminen. Olisi hienoa kuulla lisää projektistasi ja auttaa sinua sen toteuttamisessa!
Videokuvaus ja videokuvaaja Joensuussa
Olen nuori intohimoinen videoeditoija, jolla on vuoden kokemus lyhytvideoiden ja some-sisältöjen tuotannosta. Editoinnissa yhdistän luovuuden ja yksityiskohtien hallinnan luodakseni visuaalisesti vaikuttavia ja tehokkaita sisältöjä, jotka puhuttelevat yleisöä. Työn vastapainoksi käyn aktiivisesti punttisalilla, mikä auttaa ylläpitämään energiaa ja keskittymistä. Saliharrastus opettaa tavoitteellisuutta ja pitkäjänteisyyttä – samoja ominaisuuksia, jotka tuon mukanani myös projekteihini. Olen valmis tuomaan sekä osaamiseni että määrätietoisen asenteeni teidän palvelukseen! 💪
Lyhytvideoiden editointi
Hei, olen Arnon Kurki – valokuvaaja Lahdesta! 📸 Hei! Olen Arno Kurki, 30-vuotias valokuvaaja Lahdesta. Olen erikoistunut erityisesti maisemakuvaukseen. Luonto, valot ja tunnelmat ovat sydäntäni lähellä, mutta tarjoan mielelläni apua ja opastusta myös muilla valokuvauksen osa-alueilla tarpeen mukaan. Valokuvauspolkuni alkoi syventymällä oppimaan alan taitoja vuonna 2021, kun suoritin vuoden pituisen valokuvauskurssin Vapaassa Akatemiassa. Tämän koulutuksen jälkeen jatkoin aktiivisesti harrastajana, kehittäen taitojani ja laajentaen osaamistani monipuoliseksi kuvaajaksi. Nyt, vuonna 2024, olen ottanut seuraavan askeleen unelmieni toteuttamisessa ja aloittanut oman valokuvausyritykseni. Valokuvaajana olen tunnettu rennosta ja heittäytyvästä asenteestani. Olen sosiaalinen ja ymmärtäväinen, ja haluan luoda kuvauksissa aina mukavan ja inspiroivan ilmapiirin. Huumorintajuni ja iloinen luonteeni tekevät työskentelystä kanssani helppoa ja miellyttävää. Oli kyseessä sitten maisemakuvauksen taian tavoittaminen tai muiden valokuvauksen osa-alueiden tutkiminen, olen täällä auttamassa sinua toteuttamaan visiosi. Tehdään yhdessä kuvista ikimuistoisia!
Valokuvaus opetus
Olen Manu, kokenut media-alan moniosaaja. Noin kuuden vuoden urallani olen työskennellyt markkinointitoimistossa sekä freelancerina. Minulla on laaja-alaista kokemusta markkinointiviestinnästä sekä videoiden, että grafiikan muodossa. Olen auttanut lukuisia yrityksiä heidän markkinointisisältöjen kanssa. Tyyppinä olen käytännönläheinen ja rehti, sekä täynnä luovaa ajattelua. Ihmisten auttaminen on minulle lähellä sydäntä ja haluankin mielelläni ymmärtää tarkalleen mitä asiakas haluaa. Kykenen suoriutumaan tiukoissakin aikatauluissa ja pääsen nopeasti kärryille työn halutuista vaikutuksista. Osaan hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja tehdä toiminnallista mutta näyttävää visuaalista kerrontaa annettujen raamien puitteissa. Tällä hetkellä sytyn eniten videoiden sekä grafiikan parissa puuhaamisesta, sillä visuaalisuuteni hyödyntäminen työssä on minulle tärkeää. Pääasia kuitenkin on, että pääsen tekemään luovaa työtä yhdessä hyvien tyyppien kanssa! Ohjelmisto-osaamiseni: Adobe Photoshop, Adobe InDesign, Adobe Illustrator, Adobe PremierePro, Adobe After Effects, OBS Studio.
Lyhytvideoiden leikkaus yrityksen someen
Olen kokenut tekijä markkinoinnin ja sosiaalisen median parissa. Toteutan yrityksellenne helposti lähestyttävää sisältöä, myös pienemmän budjetin projektien parissa. Hallussani on laaja perusosaaminen sisältöjen tuotannosta, niin graafisten elementtien luomisesta kuin lyhyiden videoiden tuottamisesta, kuvauksesta ja editoinnista. Työssäni osaan huomioida ja kehittää olemassa olevaa brändiä sekä visuaalistailmettä. Vankin kokemukseni painottuu tapahtumien ja urheilun markkinoinnin ympärille. ◘ Adobe: Illustrator, Premiere Pro, PhotoShop, LightRoom, AfterEffects ◘ UGC, lyhyt videot, graafiset elementit, sisällöntuotanto ◘ Markkinointi kampanjat, artikkelien ja uutisten kirjoittaminen
Videoiden editointi sosiaalisen median kanaville
Autan yrityksiä esittämään tuotteet, tilat ja prosessit houkuttelevasti ja selkeästi. Olen 3D-visualisoija, joka tekee työtä suoraan yrityksille. Toimitan selkeät, laadukkaat kuvat, 3D-mallit ja animaatiot, joita voit käyttää suoraan markkinoinnissa, myynnissä tai sisäisessä viestinnässä. "Ei työsopimuksia, ei byrokratiaa" Tilaat vain työn ja saat ammattimaisen valmiin lopputuloksen. 🔧 Palvelut yrityksille: • Tuote- ja myyntikuvat – verkkosivuille, katalogeihin, esityksiin • Rakennus- ja rakennevisualisoinnit – leikkaukset, havainnekuvat, käyttöohjeet • Sisä- ja julkisivukuvat – yksittäiset uudiskohteet, mutta myös suuret rakennushankkeet • Teollisuusmallinnus – tekniset renderit, laite-esittelyt, räjäytyskuvat 3D-animaatiot ja valmiit videot - tuote-esittely- ja ohjevideot, prosessikuvaus. • Optimoidut AR/VR/Unity-mallit – pyöriteltävät 3D-mallit (mm. Shopify), VR-tilat, pelimallit "Huomioithan tämän: en tee CAD-mallinnusta, mutta voin hyödyntää CAD-tiedostoasi visualisoinnissa" 💎Erityisyys ja erottuvuus: Tyyliini yhdistyy poikkeuksellisesti tekninen tarkkuus ja visuaalinen näkemys, Taustani on monipuolinen, hallitsen 3D-mallinnuksen lisäksi 3D-animoinnin, videoeditoinnin ja kuvanmuokkauksen, Työhöni kuuluu aina korjauskierros, tämä varmistaa, että olet tyytyväinen lopputulokseen. "Kun valitset minut tekijäksi, saat osaamista usealta eri osaalueelta" 👨💻Kokemus: Olen tehnyt tilaustöitä suomalaisille yrityksille vuodesta 2017, B2B yritykseni kautta, Olen toiminut freelancerina kansainvälisesti yli 100:lla positiivisella arvostelulla. "Asiakkaani ovat usein kuvanneet, että minun kanssa on helppo työskennellä" Kun jätät kattavan lähtömateriaalin minulle, pystyn työskentelemään itsenäisesti kunnes ilmoitan tilauksesi olevan valmis, kaikki käy vaivattomasti!. Jos tarvitset visuaalista osaamista ilman raskasta prosessia – ota yhteyttä. Vastaan nopeasti ja työskentelen tehokkaasti.
3D-tuotekuvat & pakkauksen visualisointi
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.