278 tulosta
Terve, mie oon Mytty, eli Emmi. Multitaskaan mediakentässä. ​ Tarvitseeko ohjelmasi, yrityksesi tai tapahtumasi näyttävää ja mieleenpainuvaa ilmettä? Ehkä olet tekemässä dokumenttia, mutta leikkaaja tai graafisten elementtien tekijä puuttuu. Vai tarvitseeko yrityksesi brändin visuaalisen kohennuksen erottuakseen massasta? ​ Olen tottunut toimimaan vaativissa tilanteissa erilaisten projektien parissa. Kynä ei putoa kädestä kiireen keskellä, ja nautin monipuolisista työtehtävistä sekä taidoistani, joita voin soveltaa eri projekteissa – joko yksin tai tiimityössä. Olen aina valmis oppimaan uutta ja tartun haasteisiin innokkaasti, kuitenkin aina ammattitaidolla. Kahdeksan vuoden kokemuksella editoinnista ja graafisesta suunnittelusta sekä reilun kuuden vuoden kokemuksella liikkuvaan grafiikkaan ja animointiin, olen hyvin varustautunut käsittelemään tarpeitasi. Olen tehnyt töitä monissa eri rooleissa aina tuotantoassistentista ja rekvisiittöristä kuvaajaksi ja pääleikkaajaksi. Kokemuksen kautta olen huomannut, että parhaimmillani olen juuri jälkituotannossa; olen intuitiivinen leikkaaja ja mielikuvitus sekä visuaalisuus antavat monipuolisen kyvyn hahmottaa grafiikoita ja animaatioita. Edes taivas ei ole rajana. Olen omistautunut viemään visuaalisen kerronnan uusiin ulottuvuuksiin. Joten, luodaan yhdessä elämyksiä, jotka jättävät katsojan lumoutuneeksi ja haluamaan lisää.
Graafinen suunnittelu
Videoeditointi
Videoefektit
Kuvitus
Värinkorjaus
Liikegrafiikka
Adobe After Effects
Adobe Illustrator
Adobe Photoshop
Adobe Premiere Pro
Kuvitukset ja taide

Graafikko
Rakastan suomen kieltä ja kaikkea, mitä sillä voi tehdä. Siksi kirjoitan, käännän, editoin ja oikoluen sekä tuotan kokonaisia julkaisuja, kuten esitteitä, lehtiä tai kirjoja. Suomen lisäksi käytän sujuvasti myös englantia. Hyvä teksti nappaa otteeseensa heti alusta alkaen. Se on tiivistä mutta kertoo kaiken oleellisen. Tehokas teksti ei hukkaa lukijan aikaa tai katkaise hänen keskittymistään. Voin auttaa julkaisun valmistamisen yhdessä työvaiheessa tai koko projektissa alusta loppuun asti. Viilaan tai kirjoitan tekstiä, käsittelen kuvia painokuntoon, taitan sisällön sivuille, autan kansikuvituksen hankkimisessa ja painopaikan löytämisessä. Tarvittaessa myös valokuvaan. Jokaisessa vaiheessa valitsemme juuri sinun julkaisullesi sopivan vaihtoehdon. Voit aina vaikuttaa lopputulokseen. Minulla on yleissivistynyt uutistoimittajan tausta, mutta ilahdun erityisesti maaseudun elämään, maa- ja metsätalouteen, luontoon ja eläimiin tai matkailuun liittyvistä tehtävistä. Kirjoitan tekstit ja teen muut työt sovittuun mittaan sovitussa aikataulussa. Palkkatyönä olen tehnyt paikallis-, maakunta- ja järjestölehdissä vaihtelevia tehtäviä: kirjoittamista, editointia, oikolukua, sisällön suunnittelua ja juttujen tilaamista, ulkoasun suunnittelua, taittoa ja verkkosivun ylläpitoa.
Artikkelien kirjoittaminen
Sisällöntuotanto
Oikoluku
Kääntäminen
Kuvien editointi
Blogikirjoitukset
Tapahtumavalokuvaus
Printtisuunnittelu
WordPress
Kokonaiset julkaisut
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
  • Aina ilmainen kartoitus
  • Vie vain pari minuuttia
Your online presence shouldn’t just be for the sake of "having an online presence". It should help you make money too. At Design and Disrupt, I help you turn your online presence into a revenue driver through strategic and conversion-led website and social media marketing solutions. My approach is all about partnership. I take time to deeply understand your unique market and audience. From there, I tailor website and social media strategies that align perfectly with your goals. Why choose me? Well, my clients say there are three reasons why they choose me over other service providers: 1. B2B FOCUS AND EXPERTISE I know B2B and I'm exclusively devoted to B2B companies, particularly within the SaaS, Tech, Services, and Energy sectors. I understand their challenges well and help them with creative digital solutions. 2. DATA-DRIVEN AND HUMANISTIC APPROACH I employ a data-driven approach to ensure my decisions are both informed and effective, but I also always prioritize the human element of B2B interactions. 3. WE MARKET BUSINESSES LIKE IT'S OURS If you’re looking for someone who will love and care about your business nearly as much as you do, then I'm your person! I know how much strength and energy you’ve put into building your business and my main goal with your new online presence is to help you cut through the noise and get you the attention, recognition, and growth you deserve. I’m sure you’ve realized by now that I’m not your typical designer. I fuel conversion and strategy into everything I do – and that’s what makes my approach unique and different. In simple words, I give a damn about your online presence. My question is, do you?
Verkkosivujen suunnittelu
Sosiaalisen median sisällöt
Somemarkkinointi
Somestrategia
B2B-markkinointi
Konversio-optimointi
On-page SEO
Off-page SEO
WordPress
Brand Design Experience