>Freelance-graafikot

Freelance-graafikot

Laadukasta graafista suunnittelua. Tutustu parhaisiin freelance-graafikoihin.
Kuinka se toimii
278 tulosta
Olen Anniina, asun Porvoossa ja täytän pian 30 vuotta. Minulla on laaja osaaminen monikanavaisesta markkinoinnista ja yli kymmenen vuotta kokemusta graafisesta suunnittelusta. Suunnittelijana olen tarkka ja idearikas ja kanssani on taatusti helppo ja mukava työskennellä. Minulla on kertynyt kokemusta monelta eri toimialalta ja markkinointisuunnittelijan työssä toimin 3 vuotta it-alalla ja 4 vuotta kustannusalalla. Työntekijänä ollessani vastuullani olivat asiakaskohtaamiset ja visuaalinen suunnittelu lähes 8 vuoden ajan. Graafisen suunnittelutyön lisäksi olen tehnyt paljon myös tapahtumatuotantoa ja projektinhallinta on yksi vahvuuksistani. Hallitsen markkinoinnin monipuolisesta maailmasta monta tärkeää osa-aluetta: graafinen suunnittelu eri medioihin, verkkosivut (monet eri alustat), tekstisisällöntuotanto, sometuotanto, kevyet videotuotannot, uutiskirjeet, SEO, markkinoinnin suunnittelu ym. Vaikka olen visuaalisesti vahvoilla, ymmärrän myös numeroiden päälle ja ymmärrän datan hyödyntämisen tärkeyden markkinoinnissa. Mitä, kenelle ja miksi? Tähtään kaikessa tekemisessä aina saavuttamaan asiakkaan tavoitteet, ja se onkin minulta usein ensimmäinen kysymys, kun uusia markkinointitoimenpiteitä aletaan listaamaan. Olen saanut omilta asiakkailtani paljon kiitosta siitä, että keskityn ja pureudun heidän liiketoimintaan, tavoitteisiin ja kohderyhmään hyvin. Haluan ymmärtää mitä ollaan tekemässä, mitä on tehty ja nähdä kokonaiskuvan tilanteesta. Kasvoin yrittäjäperheessä ja nyt lähes 2 vuotta yrittäjänä toimineena ymmärrän myös eri tavalla liiketoimintaa, ja haluan ottaa vastuun sen kehittymisestä, kenelle ikinä työskentelenkään. Anniina Hovi Design Olen rento tyyppi ja kiva työkaveri, olen tehokas, luotettava ja kunnianhimoinen tekijä. Hoidan hommat ajatuksella ja asiakasta parhaiten palvellen, en jätä asioita puolitiehen. Olen hyvä ihmisten kanssa ja kaipaankin työkavereita ja tiimiä osaksi työviikkojani, jotka ovat tällä hetkellä välillä aika yksinäisiä. Vapaa-ajalla lenkkeilen Nuppu-koiran kanssa, käyn salilla ja hoidan ihanaa vanhaa rintamamiestaloamme, nautin hyvästä ruuasta ja tykkään matkustella.
Brändin kehittäminen
Esitteen suunnittelu
Mainostekstit
Yritysilme
Verkkosivujen suunnittelu
Sisällöntuotanto
Digitaalinen markkinointi
Somemarkkinointi
Printtisuunnittelu
Wix
Graafinen suunnittelu
Olen Anna, usein kuvailen itseäni elämäniloiseksi luovan alan moniosaajaksi, sillä työkokemusta ja koulutusta löytyy muotoilusta, markkinoinnista ja graafisesta suunnittelusta yli kymmenen vuoden ajalta. Tarjoankin ainutlaatuisen yhdistelmän markkinoinnin ja luovan suunnittelun palveluja, niin paikallisesti kuin etänäkin. Arkeani ovat markkinoinnin ja brändin kehittäminen, kuten visuaalinen suunnittelu, digimarkkinointi, sisällöntuottaminen eri kanaviin, nettisivujen kehittäminen ja päivittäminen sekä sisältömarkkinointi kuten uutiskirjeet ja blogi. Näin ollen olen tottunut työskentelemään erilaisten sidosryhmien kanssa ja uskonkin vahvasti tiimityöskentelyn voimaan. Joten, olen luova kumppanisi, joka yhdistää luovuuden, strategisen suunnittelun ja toteutuksen niin, että saavutamme sinun unelma-asiakkaasi. Sosiaalinen ja elämäniloinen luonteeni rakastaa kohtaamisia sekä uusiin haasteisiin tarttumista. Vahvuuksiani ovat luova suunnittelu, hyvä visuaalinen silmä, aito kiinnostus myyntiä- ja markkinointia kohtaan ja vahva graafinen osaaminen. Jos kaipaat apua brändin kirkastamiseen, tapahtuman järjestämiseen tai sisältömarkkinointiin, niin älä epäröi hetkeäkään. Vapauta kallisarvoista aikaa ja ulkoista osaaminen minulle.
Verkkokaupan suunnittelu
Brändin kehittäminen
B2C-markkinointi
Brändäys
Sisällöntuotanto
Blogikirjoitukset
Sisältömarkkinointi
Digitaalinen markkinointi
Graafinen suunnittelu
Tuotevalokuvaus
Stailaus, valokuvaus ja kuvausjärjestelyt
Graafinen suunnittelu, erityisesti pakkausdesign: - Näkemystä, kokemusta, joustavuutta ja tehokkuutta (ensin yli seitsemäntoista vuotta Valiolla in-house, jonka jälkeen ulkoistettuna resurssina) - Graafisen alan asiantuntija: yritysgrafiikka, logosuunnittelu, markkinoiti ja mainota, esitteet, bannerit, you name it, erityisenä osaamisalueena pakkausuunnittelu - Itsenäinen työskentely - Projektien kokonaisvaltainen hallinta - Kustannustehokkuus sekä prosessiin että pakkaussuunnitteluprojekteihin - Pakkauksiin tulevien muutosten tekeminen sekä koordinointi painotalojen ja reprojen kanssa Prosessikehitys, kokemus mm - Pakkausuunnitteluprosessin kehittämisestä, toteutuksesta sekä koulututtamisesta käyttäjille (ohjeet ja koulutusmateriaalit) - Aineistonhallintajärjestelmän prosessin suunnittelusta, kehityksestä ja käyttöönotosta (koulutus, ohjeet ja koulutusmateriaalit) - 3D prosessin kehitys, toteutus ja käyttöönotto Konsultointi, kokemusta mm - Värivedoksien hyväksyntä ja painovalvonta, osallistuminen tarvittaessa painamisen aloitukseen - Painoprosessien- ja painolaadun kehitys yhteistyössä pakkusvalmistajien kanssa - Konsultointi pakkausuunnitteluprojekteissa mainostoimistojen sekä painotalojen kanssa - Konsultointi ja ohjeistus markkinoinnin, pakkauskehityksen sekä ostojen kanssa - ”Brand Owner” Suomen Pakkausyhdistyksen eri projekteissa
Graafinen suunnittelu
Brändin kehittäminen
Esitteen suunnittelu
Pakkaussuunnittelu
Liikegrafiikka
Yritysilme
Brändin hallinta
Brändistrategia
Adobe Illustrator
Adobe Photoshop
Pakkaussuunnittelu
Moikka! Olen Maarit, monipuolinen suunnittelija Tampereelta. Yhdistän strategisen ajattelun, vahvan brändiosaamisen ja käyttöliittymäsuunnittelun niin, että brändin visuaalinen ilme, käyttökokemus ja liiketoiminnalliset tavoitteet toteutuvat saumattomasti. Kun olen tiimissäsi, kokonaisuus toimii: brändi erottuu edukseen, digitaalisten tuotteiden käyttöliittymä on intuitiivinen ja lopputulos on sekä vaikuttava että tuloksellinen. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus brändi-, UI/UX- ja graafisesta suunnittelusta. Olen työskennellyt laajasti design-, IT-, peli- ja kulttuurialoilla sekä konsulttina kotimaisten ja kansainvälisten brändien parissa. Erityisosaamiseni keskittyy brändi-identiteetteihin ja käyttöliittymä/web-suunnitteluun, mutta työkalupakkiini kuuluu myös laajasti graafisen suunnittelun palveluita sekä mm. kuvituksia ja liikkuvaa kuvaa. Yhdistän työssäni laadukkaan visuaalisen muotoilun ja käytettävyyden. Suunnittelemani työt ovat intuitiivisia, saavutettavia ja laadultaan kilpailijoista erottuvan brändin mukaisia. Visuaalisena generalistina työskentelen mielelläni erilaisten toimialojen kanssa ja hyödynnän monipuolisia suunnittelumenetelmiä, oli kyseessä sitten käyttöliittymäsuunnittelu, brändityö tai vaikkapa animaatiovideo. Olen oikea henkilö työskentelemään: Yritysten kanssa, jotka tarvitsevat uuden brändin tai brändiuudistuksen erottuakseen kilpailijoista tai laajentuakseen kansainvälisille markkinoille, Verkkosivustojen suunnittelussa ja kehittämisessä, joissa yhdistyvät vahva brändi-identiteetti ja tuloksellisuus, Kirjautumispalveluiden ja järjestelmien käyttöliittymäsuunnittelussa, jossa käytettävyys ja tehokas navigointi ovat avainasemassa, Mobiilisovellusten suunnittelussa, joissa intuitiivisuus, saavutettavuus ja visuaalinen viimeistely kulkevat käsi kädessä, Skaalautuvien digitaalisten tuotteiden parissa, joissa tarvitaan vahvaa käyttöliittymäosaamista, visuaalista yhtenäisyyttä ja huolellista detaljien hallintaa. Etsin projekteja, joissa strateginen suunnittelu ja visuaalinen luovuus yhdistyvät tavalla, joka tekee lopputuloksesta paitsi toimivan, myös erottuvan, vaikuttavan ja liiketoiminnallisesti tehokkaan. Valitsen projekteja, joissa voin taatusti tuoda konkreettista tulosta pöytään. Ollaan siis yhteyksissä ja katsotaan, miten voisin olla avuksi juuri teille! -Maarit
Brändin kehittäminen
Graafinen suunnittelu
Kuvitus
Verkkosivujen suunnittelu
Käyttöliittymäsuunnittelu
Printtisuunnittelu
Brändäys
Yritysilme
Logon suunnittelu
Verkkokaupan suunnittelu
Figma
Adobe After Effects
Adobe InDesign
Adobe Illustrator
Adobe Photoshop
Adobe Express
Sketch
Canva
ChatGPT
Meta Ads
Wix
Squarespace
PowerPoint
Procreate
Midjourney
Adobe Lightroom
Brändisuunnittelu ja visuaalinen ilme
Löydä 5–10 parasta osumaa tuhansien joukosta
Älykkään kartoituksen avulla säästät aikaa. Kerro tarpeesi muutamalla sanalla, välitämme tehtävän sopiville osaajille. Simppeliä ja tehokasta.
  • Aina ilmainen kartoitus
  • Vie vain pari minuuttia
Olen tiukka paketti markkinoinnin osaamista, ja vahvuuteni ovat sisällöntuotannossa ja graafisessa suunnittelussa. Autan yritystäsi esimerkiksi blogiartikkelien, asiakastarinoiden, verkkosivutekstien, tuotetekstien sekä sähköpostimarkkinoinnin suunnittelun ja toteutuksen kanssa. Toteutan tekstit hakukoneoptimoidusti, jotta sisällöt ovat löydettäviä. Tekstisisällöt ja copyt täydentyvät visuaalisilla elementeillä, jotka tukevat viestiä. Toteutan kanssasi esimerkiksi somekuvat, kampanjan visuaalisen ilmeen ja tarvittavat kuvamateriaalit, PowerPoint-esitykset sekä verkkosivuston visuaaliset elementit. Teen myös kevyitä brändiuudistuksia sekä logosuunnittelua. Olen Haaga-Heliasta vuonna 2020 valmistunut tradenomi, ja opintoni suuntautuivat markkinointiin ja viestintään. Työkokemusta olen kerryttänyt tapahtuma-alalla, lipunvälitysalalla sekä telco-alalla. Työtehtäväni ovat sisältäneet kampanjasuunnittelua, sisällöntuotantoa ja somemarkkinointia. Lisäksi olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä vuodesta 2020. Asiakasprojekteina olen tehnyt muun muassa brändi-ilmeen suunnittelua, logosuunnittelua, kuvitustöitä sekä levynkansia. Työskentelymallini on ripeä ja tehokas. Haluan, että työni palvelee yrityksesi tavoitteita, ja tutustun mielelläni jokaisen projektin kohdalla tilaajaan mahdollisimman perusteellisesti.
Artikkelien kirjoittaminen
Myyntitekstien kirjoittaminen
Sähköpostimarkkinointi
Sosiaalisen median sisällöt
Blogikirjoitukset
Adobe Photoshop
Yrityksen visuaalisen ilmeen suunnittelu ja toteutus