400 tulosta
400 tulosta
Minusta Olen henkilö, joka on intohimoinen jatkuvasta oppimisesta ja omasta henkilökohtaisesta sekä ammatillisesta kehityksestä. Olen opiskellut kirjallisuutta yliopistossa, mikä on kehittänyt vahvoja kirjoittamis- ja kriittisen ajattelun taitoja. Tämän akateemisen taustan lisäksi olen käynyt koulutuksen Suomessa, jossa olen saanut pätevyyden lastenhoitajaksi, mikä on rikastuttanut tietämystäni lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Olen toiminut vapaaehtoisena erilaisten ihmisten kanssa valtion virastoissa, kuten sairaaloissa, Kelassa, Migrissa, missä olen kääntänyt ja auttanut eri kieliryhmistä (romania sekä venäjä) . Tämä rooli on auttanut minua hiomaan käännöstaitojani ja viestintätaitojani, ja samalla saanut minut ymmärtämään selkeän ja tarkan kielen tärkeyden julkishallinnon alalla. Olen erittäin omistautunut jatkuvan oppimisen prosessille ja etsin ammatillisia mahdollisuuksia, jotka mahdollistavat henkilökohtaisen kehitykseni, uusien taitojen oppimisen ja mielenkiintoisiin projekteihin osallistumisen. Keskeiset taidot: Käännös (suomi ↔ romania, venäjä), Sisällöntuotanto ja kirjoittaminen (artikkelit, kirjalliset tekstit, käännökset), Välittävä kulttuurinen viestintä, Lastenhoito- ja kasvatustaidot, Jatkuva oppiminen ja henkilökohtainen kehitys. Olen avoin erilaisille projekteille, erityisesti niille, jotka liittyvät käännöksiin, sisällöntuotantoon ja koulutukseen. Jos tarvitset luotettavan, omistautuneen ja jatkuvasti oppimisen valmiin yhteistyökumppanin, älä epäröi ottaa yhteyttä!
Tulkkaus palvelut
Olen luova ja intohimoinen sisällöntuottaja, jolla on viestinnän maisterin tutkinto ja vahva osaaminen bränditarinoiden rakentamisesta. Taustani markkinointitoimiston copywriterina ja kestävän muotibrändin markkinointipäällikkönä on kehittänyt minulle laaja-alaiset taidot sisällöntuotannossa, copywritingissa, sosiaalisen median hallinnassa (orgaaninen ja maksettu), kampanjasuunnittelussa, sähköpostimarkkinoinnissa sekä hakukoneoptimoinnissa ja -markkinoinnissa. Autan yrityksiä luomaan selkeitä, arvolähtöisiä ja vaikuttavia sisältöjä, jotka vahvistavat brändiä ja rakentavat kestäviä yhteyksiä kohdeyleisön kanssa. Tyypillisiä ongelmia, joita ratkaisen, ovat esimerkiksi näkyvyyden kasvattaminen, yleisön sitouttaminen ja viestin kirkastaminen. Tarjoan monipuolisia tekstisisältöjä eri kanaviin sekä apua mukaansatempaavien somestrategioiden ja mieleenpainuvien kampanjoiden suunnitteluun. Erityisosaamistani on työskentely kestävän kehityksen ja muodin parissa, mutta tartun innolla myös muiden toimialojen projekteihin. Vahvuuteni on yrityksen ydinarvojen nopea ymmärtäminen ja niiden kiteyttäminen vaikuttavaksi, tavoitteisiin ohjaavaksi viestinnäksi. Olen tuottelias, yhteistyökykyinen ja maailmaa avarakatseisesti katsova ammattilainen. Työelämässä minua kuvaavat parhaiten tunnollisuus, tehokkuus ja järjestelmällisyys. Viimeisin reppureissu Aasiassa on syventänyt entisestään kykyäni sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja lähestyä uusia haasteita avoimin mielin. Etsitkö viestinnän ammattilaista, joka yhdistää luovuuden, strategisen ajattelun ja arvopohjaisen lähestymistavan? Ota rohkeasti yhteyttä – autan mielelläni viemään brändisi viestinnän seuraavalle tasolle!
Laadukkaat artikkelit ja blogitekstit
Kaipaatko sisältöä somekanaviisi tai verkkokaupan tuotekuvauksiin? Oletko palveluntarjoaja ja haluat saada yrityksesi näkymään korkealla Google haussa? Asiakkaitani ovat paikalliset palveluntarjoajat, jotka haluavat lisätä myyntiä näkyvyyden avulla. Toimin Salo-Turku -alueella ja auton renkaat kääntyvät muuallekin! Tuotan aitoa, samaistuttavaa ja helposti lähestyttävää sisältöä sosiaalisen median kanaviin. Tuotekuvausten kirjoittamisen apuna käytän tekoälyä, joten saan tehokkaasti tuotettua sisältöä, mikä taas on kustannustehokasta yrityksellesi. Olen tuottanut sisältöä etenkin Instagramiin tavoitehakuisesti useamman vuoden ajan ja sen myötä tehnyt vaikuttajamarkkinointia ja pysynyt mukana uusissa trendeissä video- ja kuvajulkaisujen osalta. Instagramissa julkaisemani reelsit eli videot ovat saaneet tähän mennessä yhteensä n. miljoona katselukertaa. Nyt tarjoan myös UGC-sisällöntuotantoa yrityksille sekä sisällöntuotantoa videoiden, kuvien ja tekstien muodossa yritysten sosiaalisen median kanaviin. Kiinnostukseni kohteet ovat motourheilu, kalastus, luonto ja liikunta, joiden parissa olen tuottanut eniten sisältöä mutta olen myös työskennellyt esim. kauneudenhoitoalan, maatalouden, panimotuotteiden ja vaatevalmistajien parissa. Vahvuuksiani ovat: Asiakaspalvelu Tehokkuus Sosiaalisen median kanavat, etenkin Instagram ja Facebook Kielitaito, aitous & luovuus Laita viestiä ja laitetaan yrityksesi näkymään!
Sisällöntuotantoa someen aidolla kuva- ja videomateriaalilla
Kaipaatko sisältöä somekanaviisi tai verkkokaupan tuotekuvauksiin? Oletko palveluntarjoaja ja haluat saada yrityksesi näkymään korkealla Google haussa? Asiakkaitani ovat paikalliset palveluntarjoajat, jotka haluavat lisätä myyntiä näkyvyyden avulla. Toimin Salo-Turku -alueella ja auton renkaat kääntyvät muuallekin! Tuotan aitoa, samaistuttavaa ja helposti lähestyttävää sisältöä sosiaalisen median kanaviin. Tuotekuvausten kirjoittamisen apuna käytän tekoälyä, joten saan tehokkaasti tuotettua sisältöä, mikä taas on kustannustehokasta yrityksellesi. Olen tuottanut sisältöä etenkin Instagramiin tavoitehakuisesti useamman vuoden ajan ja sen myötä tehnyt vaikuttajamarkkinointia ja pysynyt mukana uusissa trendeissä video- ja kuvajulkaisujen osalta. Instagramissa julkaisemani reelsit eli videot ovat saaneet tähän mennessä yhteensä n. miljoona katselukertaa. Nyt tarjoan myös UGC-sisällöntuotantoa yrityksille sekä sisällöntuotantoa videoiden, kuvien ja tekstien muodossa yritysten sosiaalisen median kanaviin. Kiinnostukseni kohteet ovat motourheilu, kalastus, luonto ja liikunta, joiden parissa olen tuottanut eniten sisältöä mutta olen myös työskennellyt esim. kauneudenhoitoalan, maatalouden, panimotuotteiden ja vaatevalmistajien parissa. Vahvuuksiani ovat: Asiakaspalvelu Tehokkuus Sosiaalisen median kanavat, etenkin Instagram ja Facebook Kielitaito, aitous & luovuus Laita viestiä ja laitetaan yrityksesi näkymään!
Canvalla tehdyt somejulkaisut
Hei! Olen Nilla, 27-vuotias ugc-sisällöntuotannon ja valokuvauksen parissa toimiva yrittäjä Etelä-Pohjanmaalta. Työskentelen hoitajana lasten parissa ja vahva kiinnostus sosiaaliseen mediaan ja sisällöntuotantoon sai vuonna 2024 perustamaan yrityksen sisällöntuotannon ja valokuvauksen parissa. Eniten olen kuitenkin toiminut ugc-sisältöjen parissa. Yrityksen perustettua muutamien kokeilujen jälkeen tyytyväiset asiakkaat saivat minut hurahtamaan tähän alaan syvemmin. Matkalla olen kartuttanut osaamista erään lahjakkaan ugc-sisällöntuottajan opeissa ja ammattikorkeakoulu opinnoissa. Olen tuottanut erityisesti lyhyitä videoita ja kuvia asiakkaiden käyttöön. Sosiaalisen median kanavista tutuimpia ovat instagram, tiktok ja facebook. Rakastan ideoida sisältöjä, mutta myös valmiiden käsikirjoitusten seuraaminen kuuluu osaamiseeni ja pyrin aina varmistamaan, että asiakas saa mahdollisimman laadukasta ja toiveisiin sekä tarpeisiin räätälöityä sisältöä. Omaan luovan ajattelun ja ideat eivät taatusti lopu. Minulle on tärkeää, että asiakas kokee työskentelyn kanssani mutkattomaksi ja pystyn tarvittaessa tarttumaan projekteihin myös nopealla aikataululla. Sisältöihin on mahdollista yhdistää tarinaa tai huumoria. Elän aktiivista arkea liikkuen paljon luonnossa koirieni kanssa ja lähelläni on monipuoliset maisemat luonnossa kuvaamiseen. Sisällöntuottajana olen monipuolinen ja taivun idearikkaasti erilaisiin projekteihin mukaan aina muodista, hyvinvoinnista, kauneudesta ja kotiin liittyvistä teemoista erilaisiin elämyksiin ja olen aina avoin uusille kokemuksille, kunhan arvomme kohtaavat. Laitetaanko myyntiisi uudenlaista säkenöintiä yhdessä?
Ugc-sisällöt
Strateginen tarinankertoja ja visuaalisen markkinoinnin ammattilainen Olen työskennellyt yli 6 vuotta markkinoinnin parissa graafisena suunnittelijana. Vahvuuksiani ovat visuaalisen tarinankerronnan lisäksi strateginen suunnittelu sekä tarkka ja huolellinen työote.  Jokaisen videoni takana on asiakasymmärrystä sekä strategista, mutta aitoa tarinankerrontaa, tunteita ja samaistumispintaa. Sisältöni tuntuvat luontevalta ystävän suositukselta, joka tukee asiakkaan ostopäätöstä. Sisältöni vahvistaa yrityksenne brändiä, lisää luottamusta ja tukee myyntiä. Teen mielelläni kiinnostusta herättäviä alkukoukkuja videoihin, jotka saavat katsojan pysähtymään videon äärelle. Olen 33-vuotias lempeä ja leikkisä persoona. Asun Lahdessa ja olen itse kuluttajana asiantuntija erityisesti retkeilyn, elämysten, matkailun, arjen pienten luksushetkien sekä sujuvan arjen vastuullisten tuotteiden ja palveluiden aihepiireissä. Miten voin auttaa? – UGC-videot, -kuvat sekä tekstit – Somesisältöjen suunnittelu ja julkaisu – Videoiden käsikirjoitus tai voiceover-ääniraidan lukeminen tai kuvien & videoiden editointi – Graafikkona voin tehdä myös muita visuaalisia markkinointimateriaaleja Kysy lisää! Kanssani työskentely on selkeää, sujuvaa & vaivatonta. Vien suunnitelmallisesti projektin läpi ja pidän teidät ajan tasalla seuraavista vaiheista. Pääsette katsomaan ja hyväksymään sekä suunnitelmat että videot, jolloin voitte luottaa siihen, että lopputulos on mieluinen. Ota yhteyttä, niin räätälöidään teille sopiva kokonaisuus sisältöä, joka houkuttelee juuri teidän asiakkaitanne.
Sosiaalisen median sisällöt
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.
Julkaise työilmoitus