1 577 tulosta
Olen harrastanut valo- ja videokuvausta pikkulapsesta asti. Jossain kohtaa harrastus muuttui työksi erilaisten keikkojen myötä. Päädyin myöhemmin elokuva-alalle, ja siellä järjestysosastolle. Kuvaamisesta on ollut hyötyä myös kuvauspaikkojen etsinässä, koska paikat pitää aina myydä ensin projektin taiteellisesta puolesta vastaavalle. Viime vuosina olen kehittänyt erityisesti videokuvausta, editointia, värimäärittelyä, sekä viimeisimpänä animointia After Effectsillä. Olen kiinnostunut uusista haasteista, ja tottunut muuttamaan asiakkaan vision todeksi.
Valokuvaus
Olen toiminut pitkään yrittäjänä mm. sosiaalisen median, markkinoinnin ja matkailualan parissa. Monipuolisen koulutukseni ansiosta osaamiseni on monialaista - minulla on tutkinto mm. seuraavilta aloilta: Palveluliiketoiminnan johtaminen (restonomi ylempi AMK), Kansainvälinen markkinointijohtaminen / International Marketing Management (MBA, tradenomi ylempi AMK) sekä Teknologiaosaamisen johtaminen (insinööri ylempi AMK). Suhtaudun työhöni yrittäjänä intohimoisesti, ja laitan "likoon" kaiken osaamiseni. Olen luotettava, joustava, tehokas ja nopea reagoimaan - kellonajasta tai päivästä riippumatta, josta olenkin saanut asiakkailtani paljon kiitosta.
Omat nettisivut edullisesti

Näkyvyyden ja seuraajamäärien kasvattaminen
Hi, I'm Stewart Gray an internationally experienced illustrator based in Finland, specialising in Technical, Product, Information and Packaging illustration. Working with digital media producing high class professional artwork for marketing, advertising, information and instructional purposes.
Gray Illustration
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.