1 646 tulosta
Luova, idearikas ja ahkera kirjoittamisen, sisällöntuotannon ja kielialan rautainen ammattilainen. Olen valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2017. Opintoihini kuului muun muassa suomen kieli, käännöstiede ja pohjoismaiset kielet. Lisäksi olen opiskellut markkinoinnin opintoja Itä-Suomen yliopistossa. Minulla on paljon kokemusta työskentelystä sosiaalisen median, markkinoinnin, sisällöntuotannon, käännösten, copywritingin ja verkkokaupan parissa useissa eri yrityksissä - kuten Lykolla, Stockmannilla, Bangerheadilla, Oletkaunis-verkkokaupassa ja PPL Medialla. Kirjoittaminen on intohimoni, ja olen kirjoittanut A-lehtien Lily-alustalla omaa lifestyle-blogiani "Destination: Happiness" lähes 10 vuoden ajan. Blogini on valittu suositelluksi blogiksi ("Toimitus tykkää") Lilyn toimituksen ja lukijoiden toimesta. Olen myös ollut vierasbloggajana UPM Bonvestan Mökkiblogissa sekä kirjoittanut Meidän Mökki -lehteen usean sivun artikkelin omasta kesämökistäni. Vahvuuksiini kuuluvat erinomaiset sisällöntuotanto- ja kirjoitustaidot, sosiaalisen median tuntemus, vahva käännös- ja kielitaito sekä erinomaiset viestintätaidot. Markkinoinnissa erikoisosaamiseni on vaikuttajamarkkinoinnissa ja suhteiden rakentamisessa suomalaisten some-vaikuttajien kanssa.
Blogiteksti, artikkeli tai muu teksti

Ammattikääntäjän käännökset SWE-FI ja ENG-FI
Moi, Olen Venla, ja teen digitaalista suunnittelua, jonka painopisteitä ovat saavutettavuus ja monimuotoisuus. Työni kumpuaa halusta välittää tarinoita selkeällä ja visuaalisesti kiinnostavalla tavalla yrityksiltä ja tekijöiltä kohderyhmälle. Haluan vahvistaa esimerkiksi heikkonäköisten ja värisokeiden mahdollisuuksia etsiä tietoa ja lisätä samaistuttavaa kuvitusta eritaustaisille ihmisille ja eri ikäryhmille. Haluan kuulla ja ymmärtää, mitkä ovat juuri teidän tavoitteenne ja välittää viestinne kohderyhmälle sopivalla tavalla. Minulle on tärkeää, että olemme kaikki tyytyväisiä lopputulokseen ja tarjoan siitä syystä jokaiseen työhöni rajattoman määrän korjauskierroksia. Olen erikoistununt tietomuotoiluun ja infografiikkaan. Lisäksi minulta onnistuu kuvitus, tapahtumakutsut, lyhyet tiedotteet ja pidempien raporttien taitto. Teen pohjia Powerpointeille ja somejulkaisuille. Myös kuvankäsittely hoituu nopeasti ja helposti! Keskustelen mielellään erityyppisistä tehtävistä. Laita viestiä, niin lupaan vastata vielä saman päivän aikana ja luonnoksen saat viimeistään seuraavaksi päiväksi. Osaamiseni pohjalla on arkkitehdin koulutus, vapaaehtoistyöt ja harrastuneisuus graafisen suunnittelun saralla.
Kuvitus
Olen erikoistunut lyhytvideoihin ja minulla on siltä saralta erittäin vakuuttava portfolio ja näytöt. Olen tehnyt vuodesta 2021 päätoimisesti sisältöä mm. KFC:lle, Verohallinnolle, Epassille ja useille muille brändeille. Kevyiden lyhytvideoiden lisäksi olen tehnyt hiotumpia tuotantoja muun muassa Keskolle, Muutos-valmennukselle ja Lions Cupille. Yhteistyö kanssani on helppoa: ideointi, käsikirjoitukset, kuvaus ja editointi samasta paikasta joustavasti ja ketterästi. Olen tehnyt myös paljon UGC-videoita eri brändeille. Orgaanisen sisällöntuotannon lisäksi hallitsen maksetun mainonnan tuottamisen ja kampanjoiden tekemisen. Käytännössä olen yhden miehen markkinointitoimisto joka osaa paljon kaikkea ja jotain tosi hyvin.
Tiktok-sisällöntuotanto
Olen rakentanut verkkosivuja ja verkkokauppoja vuodesta 2008 asti. Minulla on merkittävää osaamista Wordpress käyttöjärjestelmästä ja Woocommerce verkkokauppaohjelmistosta, käyttäjänä sekä kehittäjänä. Osaan seuraavia ohjelmointikieliä: PHP, Javascript, HTML, CSS. Lisäksi olen perehtynyt WebScraping tekniikoihin. Minulla on kokemusta seuraavista: Google TagManager, Google Analytics, Google search Console, Pipedrive, Zendesk, Office ohjelmistot. Pystyn tuottamaan digitaalisia sisältöä Adobe tuoteperheen työkaluilla, Photoshop, Illustrator, Lightroom, Premiere.
AI Palvelukehitys
Moikka! Olen Laura, somemarkkinoija ja sisällöntuottaja. Yhteistyökumppaneihini lukeutuu niin suomalaisia, pohjoismaalaisia kuin kansainvälisiä yrityksiä, jotka toimivat 10-50 miljoonan euron liikevaihtoluokassa yksistään Suomessa ja jotka ovat alansa johtajia globaalisti. Tuotan hakukoneoptimoituja markkinointisisältöjä suomeksi ja englanniksi someen, blogeihin, uutiskirjeisiin ja verkkosivuille. Palveluihini sisältyvät: - Sosiaalisen median julkaisut (Instagram, Facebook, LinkedIn, Tiktok, X) - Kuvat ja grafiikat sosiaaliseen mediaan - Lyhytvideot - Somemainokset (Instagram, Facebook) - Blogiartikkelit, asiakasreferenssit, yritystarinat - Uutiskirjeet - Verkkosivujen teksti- ja kuvasisällöt - Hakukoneoptimointi - Verkkosivujen päivitykset - Visuaaliset materiaalit (käyntikortit, infograafit, presentaatiot, brand bookit) - Strateginen suunnittelu - Analytiikka ja raportointi Vahva osaamistaustani sisältömarkkinoinnista yhdistettynä intohimooni luoviin projekteihin tekevät minusta erinomaisen yhteistyökumppanin kasvuhaluiselle yritykselle. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!
Somemainokset | Instagram & Facebook

Uutiskirjeet

Sisällöntuotanto | Hakukoneoptimoidut blogiartikkelit
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.