1 693 tulosta
Olen IT alan ammattilainen jolle on kertynyt kokemusta käyttäjä tuesta. infran hallinasta ja pilvipalveluista ja laajasti kokemusta erilaisista järjestelmistä ja IT ympäristöistä vuosien aikana. Lisäksi osaamista löytyy myös wordpress nettisivujen toteutuksesta ja sisällöntuotosta ja some kanavat ovat myös hyvin hallussa. Laajan kokemuksen anisostani pystyn tarjomaan laajasti eri palveluita ja vaikka IT palvelut ovatkin ydin osaamistani varsinkin microsoftin palvelut niin osaaminen kyllä taipuu moneen.
Pilvipalveluiden siirto tuotteiden välillä
Olen Joel, graafinen suunnittelija Helsingistä. Työskentelen intohimoisesti luovien projektien parissa, auttaen erityisesti pienempiä yrityksiä, aloittelevia artisteja ja kulttuurialan asiakkaita erottumaan joukosta. Olipa kyseessä julisteiden, animaatioiden tai markkinointimateriaalien suunnittelu, olen aina valmiina tarjoamaan luovia ratkaisuja! Uskon, että hyvä suunnittelu voi ratkaista ongelmia ja luoda unohtuvia kokemuksia. Vapaa-ajallani nautin rullalautailusta, piirtämisestä ja maalaamisesta – kaikki nämä asiat inspiroivat minua luomaan ainutlaatuista ja mielenkiintoista grafiikkaa. Tavoitteenani on kasvaa graafisena suunnittelijana ja erottua omalla tyylilläni. Lähdetään yhdessä luomaan jotain upeaa!
Levynkannen suunnittelu

Animaatiot

Verkkosivujen suunnittelu

UI/UX

Kuvitus
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Aloita kartoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.