1 693 tulosta
Olen Lauri, pitkän linjan graafinen suunnittelija / art director. Yrittäjän mindset. Olen tekijänä tuotantovetoinen suunnittelija. Suunnittelutyön lisäksi työnnän myös kädet saveen. Eli tarjoan kokonaisvaltaisen paketin, aina suunnittelusta painovalmiiseen tuotteeseen saakka. Olen tehokas. Taustani on mainostoimistoissa, freelance-yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2006-. Teen paljon printtiä ja digiä, mutta enenevissä määrin myös videoita, tapahtumia, animointeja, bannerikampanjoita, somea sekä nettiä. Suunnittelua ja tuotantoa, esim. lehtitaittoja (mm. Fillari-lehti, Yara, Nauta-lehti jne.) raportteja (mm. Helsingin kaupunki, Business Finland), esitteitä ja muita julkaisuja. Olen luova ja teknisesti etevä, omaan pientä taipumusta nörtteilyyn, eli kiinnostun helposti uusista teknisistä ratkaisuista ja opettelen uusia juttuja. Viime vuosina tutuksi ovat tulleet videoeditointi, käyttöliittymäsuunnittelu sekä saavutettavuusasiat. Tekoäly on päivittäisessä käytössä.
Pakkaussuunnittelu
Olen Karin, yritysvalokuvaaja ja visuaalinen suunnittelija vuodesta 2015. Toteutan mm. kiinteistö- ja henkilöstövalokuvaukset Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueella sekä logojen ja yritysilmeiden suunnittelut paikkakunnasta riippumatta. Pyrin pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, joissa parhaimmillaan tuotetaan asiakkaalle visuaalinen kokonaisuus yrityksen sanomaa tehostaen. Också på svenska! Yritysvalokuvaukset: • Liikekiinteistöjen, toimitilojen, remonttikohteiden ja asuntojen markkinointikuvat • Henkilöstön muoto- ja tiimikuvat (studiokalusto kulkee mukanani) • Markkinointikuvat nettisivuille, someen, verkkokauppaan (tuotteet, palvelu, tapahtumat) • Yritystapahtumat ja juhlat Visuaalinen suunnittelu: • Logot • Yritysilmeet • Infografiikat • Esitteen suunnittelu • Nettisivujen ulkoasun suunnittelu • Etikettien suunnittelu • ja hyvin pitkälle kaikki visuaalinen materiaali Työssäni olen tunnollinen ja ystävällinen. Vapaa-aikana viihdyn luonnossa purjehtien, ratsastaen, avannossa, joogassa sekä sienestäen ja tulen eläinten rapsuttamisesta aina iloiseksi. Olen tyypillinen varhaiskeski-ikäinen elämästä nautiskelija!
Tapahtumavalokuvaus
Vahvuuteni graafisessa suunnittelussa on printtimateriaalien suunnittelu. Työpöydälläni syntyy runsaasti lehtimainoksia, esitteitä, käyntikortteja, flyereita ja mainosjulisteita. Myös logojen ja yritysilmeiden suunnittelu lämmittää mieltä. Teen mielelläni kuvituksiakin aina sopivan projektin osuessa kohdalle. Tyypillinen asiakkaani on jo jonkin aikaa toiminnassa ollut yritys, joka kaipaa apua markkinointimateriaalien suunnitteluun. Minuun ottaa tasaisesti yhteyttä myös uudet yritykset, jotka kaipaavat kaiken suunnittelua alusta alkaen. Tähän sisältyy vähintään logo ja yritysilme, usein myös markkinointimateriaalit. Erikoisosaamiseni on saavutettavuus. Minulta löytyy osaamista nimenomaan saavutettavien PDF-dokumenttien tekoon. Teen dokumentit saavutettavaksi sekä visuaalisesti että näkövammaisia varten ruudunlukijalle sopivaksi. Autan mielelläni myös asiakkaita, jotka ovat aiemmin suunnitelleet mainoksensa itse, mutta kaipaavat nyt ammattilaisen apua.
Katalogin suunnittelu ja taitto
Olen Karin, yritysvalokuvaaja ja visuaalinen suunnittelija vuodesta 2015. Toteutan mm. kiinteistö- ja henkilöstövalokuvaukset Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueella sekä logojen ja yritysilmeiden suunnittelut paikkakunnasta riippumatta. Pyrin pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, joissa parhaimmillaan tuotetaan asiakkaalle visuaalinen kokonaisuus yrityksen sanomaa tehostaen. Också på svenska! Yritysvalokuvaukset: • Liikekiinteistöjen, toimitilojen, remonttikohteiden ja asuntojen markkinointikuvat • Henkilöstön muoto- ja tiimikuvat (studiokalusto kulkee mukanani) • Markkinointikuvat nettisivuille, someen, verkkokauppaan (tuotteet, palvelu, tapahtumat) • Yritystapahtumat ja juhlat Visuaalinen suunnittelu: • Logot • Yritysilmeet • Infografiikat • Esitteen suunnittelu • Nettisivujen ulkoasun suunnittelu • Etikettien suunnittelu • ja hyvin pitkälle kaikki visuaalinen materiaali Työssäni olen tunnollinen ja ystävällinen. Vapaa-aikana viihdyn luonnossa purjehtien, ratsastaen, avannossa, joogassa sekä sienestäen ja tulen eläinten rapsuttamisesta aina iloiseksi. Olen tyypillinen varhaiskeski-ikäinen elämästä nautiskelija!
Markkinointivalokuvaus

Henkilöstön valokuvaus

Kiinteistöjen, toimitilojen ja asuntojen valokuvaus

Ulkoasun suunnittelu ja taittotyöt

Logon ja yritysilmeen suunnittelu
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Aloita kartoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.